Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen viime hetken yritys lykätä kuorma- ja linja-autoliikenteen lakkoa veti myöhään sunnuntaina vesiperän. Niinpä maanantaiaamusta lähtien sadattuhannet bussiliikennettä käyttävät suomalaiset hankkiutuivat työpaikoilleen ja kouluihinsa miten parhaiten taisivat.
Oululaisnäkökulmasta tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että iso osa onnikoista seisoo täälläkin, vaikka työkiistan ytimessä olevaa osa-aikaväkeä ei kaupunkibusseissa Koskilinjojen toimitusjohtajan mukaan edes käytetä.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n lakko on nyt laillinen, toisin kuin puolitoista vuotta sitten, jolloin kansalaiset edellisen kerran jätettiin seisomaan pysäkeille. Työehtojen ajaminen laillisella lakolla kuuluu yhteiskunnallisiin perusoikeuksiin. Ulkopuolelta katsottuna erikoiselta vaikuttaa silti se, kuinka herkästi juuri autoliikenteessä vuosi vuoden jälkeen ajaudutaan työtaisteluun tai vähintään sillä uhkaamiseen.
Kyvyttömyys sopia työehdoista rauhallisin menetelmin näyttää olevan alan neuvottelupöydässä pinttynyt perinne, joka ei muutu, vaikka neuvottelijoiden nimet vaihtuvat. Kysymys on kaikesta päätellen siitä, että uudet neuvottelijat eivät halua luoda joukkojensa edessä itsestään edeltäjiinsä verrattuna periksiantajan kuvaa. Kauko Lehikoinen ei halunnut olla AKT:ssa Risto Kuismaa huonompi, eikä Timo Räty Kauko Lehikoista pehmompi.
Peiliin katsomisen aihetta on epäilemättä myös Autoliikenteen työnantajaliitossa ja sen jäsenyrityksissä. Lakot eivät ilmeisesti lovea yritysten tulosta suurestikaan, kun neuvottelujen kerta kerran jälkeen annetaan ajautua työtaisteluun tai sen partaalle.
Tällainen käytäntö tuntuu oudolta siksikin, että lakko muutamien päivien tai viikkojen jälkeen joka tapauksessa päättyy osapuolten hyväksymään kompromissiin. Etenkin aloilla, joilla sivulliset joutuvat työtaistelujen sijaiskärsijöiksi, neuvottelualttiutta pitäisi olla tavallistakin enemmän. Taas uusi kuljetusalan lakko ei anna hääviä kuvaa alan neuvottelukulttuurista.
Tämänkertaisessakin AKT:n lakossa on kysymys ennen kaikkea osa-aikaisen työvoiman käytöstä. AKT pelkää osa-aikaisen väen lisäämistä. Autoliikenteen työnantajaliiton vakuuttelun mukaan alasta ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä eikä korkeiden ammattitaitovaatimusten vuoksi edes voida tehdä osa-aika-alaa.
Tällä hetkellä työnantajaliiton jäsenyritysten työntekijöistä osa-aikaisia on seitsemän prosenttia. Määrä on vähäinen, jos sitä vertaa vaikkapa vähittäiskaupan 51 prosenttiin ja tai hotelli- ja ravintola-alan 37 prosenttiin. Ei liene myöskään epäilystä siitä, etteikö autoliikenteessäkin olisi niitä, joille osa-aikatyö elämäntilanteen vuoksi sopii. Kun ihmiset eivät käytä linja-autoja tasaisesti vuorokauden joka hetki, järkevään osa-aikaisen työvoiman käyttöön on oltava alalla mahdollisuus.
Ei AKT:kään kiistä sitä, etteikö autoliikenteessä tarvittaisi myös osa-aikaista väkeä. Liitto kuitenkin pelkää tilanteen ryöstäytyvän siihen, ettei osa-aikaisten käytölle olisi selkeitä rajoja.
Osapuolten linjanvetojen perusteella näkemykset eivät ole järin kaukana toisistaan. Sovun voisi uskoa siksi syntyvän nopeastikin. Alan erikoiset perinteet tuntien ei kuitenkaan kannata toivoa liikoja.