Lähestyvästä syksystä muistutti postiluukusta kolahtanut kiinteistöverolappu. Kiinteistövero on vuonna 1993 käyttöön otettu vero, jolla yhdenmukaistettiin verotusta. Uusi kiinteistövero korvasi tuolloin asuntotulon verotuksen, kiinteistöjen harkintaverotuksen, katumaksun ja manttaalimaksun. Kiinteistövero on kunnille tuleva tasainen ja varma tulonlähde. Ensi vuoden kiinteistöverotulokertymästä odotetaan aiempaa suurempaa.
Kiinteistöveroa markkinoitiin aikoinaan verotusta selkeyttävänä, mutta myös teiden ja katujen hoitoon ja kunnossapitoon saatavana vastikkeellisena kuntapalveluna. Taajamissa tilanne onkin näin. Aikaisemmin kunnat osallistuivat enemmän myös haja-asutusalueiden teiden kunnossa pitoon. Vaan kuinkas sitten kävikään!
Maantielain myötä 2006 yleisiä teitä alettiin muuttaa yksityisteiksi ja samalla ylläpito siirtyi tienhoitokunnille, jotka voivat hakea ylläpitoon ja kunnostamiseen valtionapua. Kun valtio tai kunta tukee tietä, ei sitä saa lain mukaan sulkea muulta liikenteeltä.
Kaikki yksityiset tiet eivät ole valtion tuen piirissä ja ne voidaan sulkea muilta kuin tienhoitokunnan osakkailta, ei kuitenkaan jalankulkijoita ja pyöräilijöiltä. Valtion maksama tuki ei kata kaikkia tien hoitoon liittyviä kustannuksia.
Kunnat voivat halutessaan tukea kunnossapitoa. Haja-asutusalueiden teitten kunnossapidon kustannuksia ollaan kuitenkin sälyttämässä entistä enemmän tienhoitokuntien vastuulle.
Kiinteistövero ei siis nimestään huolimatta ole korvamerkittyä rahaa, vaikka osa siitä kohdistuu kiinteistöjen kunnossapito. Maksut koskevat myös kesämökkiteitä, joten kuntien kassan kartuttajia on saatu joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Mökkiläiselle tämä onkin jo tietynlainen ylellisyysvero.
Tiestö on kuitenkin oleellinen osa yhteiskunnan perusrakennetta ja kilpailukykyä. Huono tien kunto altistaa onnettomuuksille, eikä kustannuksitta selvitä niistäkään.
Kaikkien teiden ei tarvitse olla valtion ylläpitämiä maanteitä. Kaikki eivät kuitenkaan asu taajamissa. Ei ole syytä rangaista niitä, jotka muuttavat haja-asutusalueille. Perustuslain mukaan kansalaiset saavat itse valita asuinpaikkansa ja lienee meillä myös elinkeinon harjoittamisen vapaus.
Kunnat voisivat brändätä itseään tieasialla, tarjotaan tonttimaan myynnin yhteydessä tukea tienhoitoon kaupan päälle. Maaseutua ei voi viedä kaupunkiin muuta kuin tiestöä pitkin. Teitten kunnon heikentäminen on ikävä perintö tuleville sukupolville. En epäile, etteivätkö yksityiset tienhoitokunnat halua hoitaa tehtäviään kunnolla. Kyse onkin oikeudenmukaisuudesta kustannusten jakamisessa. Tienhoitokunnilla on suuri vastuu, sillä tiet on pidettävä liikennöitävässä kunnossa.
Metsämaallekin on oltu suunnittelemassa kiinteistöveroa. Tätä veroa on vaikea ymmärtää muun muassa jokamiehen oikeuksien valossa. Metsämaan kiinteistövero löisi korville ainutlaatuista perinnettä.
Riitoja metsäteitten käytöstä on jo ollut. Lisäksi metsämaata verotetaan myynnin mukaan ja edellä mainituin tienhoitomaksuin. Kolmoisverotus tuntuisi jo kohtuuttomalta ja rapauttaisi metsäelinkeinoa.
Ranskassa ja Iso-Britanniassa kiinteistöveron osuus bruttokansantuotteesta on suurempi kuin Suomessa. Kiinteistövero on tasainen ja hyvin ennustettavissa oleva vero kuntien kannalta. Vakautta kunnat tarvitsevatkin, eivät liikaa muuttuvia tekijöitä kuntalaivaa ohjatessa.
Verotusta pitää aika ajoin uusia ja veroja pitää tietenkin maksaa. Kannatan pohjoismaista hyvinvointimallia, josta koko Eurooppa saisi ottaa oppia. Kun esittää menonlisäyksiä, täytyy esittää myös säästöjä.
Tilapäisesti voisin luopua soiden ennallistamisesta silloin, kun se ei koske turvetuotantoalueita. Suo-ojat kasvavat umpeen ihan ilmaiseksikin.
Summat eivät kata valtionvelkaa, mutta pienistä puroista, tässä tapauksessa ojista, kasvaa se isompi virta.