Outi Koski on tehnyt rikosilmoituksen viranomaisten toiminnasta poikiensa siirtoneuvotteluissa. Koski jätti ilmoituksen Kajaanin poliisilaitokselle hieman ennen kello kolmea.
Kuukauden ajan poikiaan viranomaisten ulottumattomissa piilotellut Koski haluaa oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) ottavan kantaa poliisien voimatoimiin lasten huostaanoton yhteydessä. Kosken mielestä oikeuden päätöksen täytäntöönpanon yhteydessä ei noudatettu oikeusministeriön ohjeita.
Koski sanoi, että ministeriön ohjeiden mukaan noudosta on luovuttava silloin, kun 12-vuotias tai riittävän kehittynyt nuorempi lapsi vastustaa täytäntöönpanoa. Ohjeiden mukaan lasten itsemääräämisoikeudet on otettava huomioon vielä noutovaiheessakin.
Erityisesti Koski painotti sitä, että poliisi vei lapset voimakeinoja käyttäen ulos talosta.
Virka-apua ulosotto- ja sosiaaliviranomaisille antaneiden poliisien edustajan mukaan tapahtumapaikalla ei käytetty tarpeettomia voimakeinoja.
Poliisipäällikkö Pertti Rönkkö korosti, että poikien siirtopäätöksestä vastasi paikalla ollut kihlakunnanvouti.