Kunnallispolitiikka virkoaa kesälomien jälkeen, joten nyt on aika pohtia, miten Oulusta tulee kulttuurikaupunki. Oulu 11 -suunnitelma on hyvä lähtökohta, mutta se ei riitä, kuten kesäkuussa nähtiin. Tarvitsemme myös uusia eväitä ja näkökulmia.
Oululaiset ovat saaneet sulatella kaikessa rauhassa kesän yli pettymystä, jonka kulttuuriministeri Tanja Saarela ja hänen käyttämänsä asiantuntijaraati tuottivat kesäkuussa heille. Saarela valitsi Suomen kulttuuripääkaupunkiehdokkaaksi Turun. Oulu jäi raadin arvioissa mutasarjaan.
Tappion kalkki on aina karvas niellä, mutta nyt se tuottaa kaksin verroin tuskaa. Oululle kävi kuin Suomen joukkueen enemmistölle yleisurheilun EM-kisoissa: ei mennyt sinne päinkään.
Miten Oulu ja kulttuuripääkaupunkihanketta innolla ajaneet monet kaupunkilaiset saattoivat arvioida kaupungin mahdollisuudet niin väärin, että lähtivät tavoittelemaan komeaa titteliä? Estikö lähisokeus näkemästä realiteetteja ja sokaisiko kotiseuturakkaus arvostelukyvyn?
Lopputulosta on analysoitu kesän mittaan monissa epävirallisissa keskustelupiireissä eri puolilla. Yllättäen niissä on noussut pintaan terve epäilys. Yksi toisensa jälkeen on tunnustanut tuumineensa, mitä järkeä Oulun oli lähteä hakemaan Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2011, kun se ei todellisuudessa ole mikään kulttuurikaupunki. Suu vain pidettiin supussa solidaarisuussyistä.
Vahinko on kuitenkin tapahtunut, eikä sille enää mitään voi. Raatia ja kilpailun pelisääntöjä on turha vähätellä. Nyt olisi olennaista tunnustaa, että Oulu pärjäsi kilvassa huonommin kuin ehkä kukaan odotti. Vaikka Oulu on oululaisille rakas kotikaupunki ja vaikka sen viime vuosikymmenten menestystä on ylistetty väsyksiin asti, kylmä tosiasia on, että Oulu 11 -suunnitelma ei kestänyt ulkopuolisen asiantuntijaraadin kriittistä arvioita.
Siitä pitäisi nyt vain osata vetää oikeat johtopäätökset.
Kaupunginjohtaja Kari Nenonen muistutti kesän aikana lähettämässään kiitoskirjeessä Oulu 11-hankkeen tukijoille, että kaupunginhallitus on sitoutunut toteuttamaan Petri Sirviön johdolla laaditun kulttuuripääkaupunkisuunnitelman keskeisiltä osiltaan. Muistutus oli paikallaan, sillä juuri noin oli luvattu ja pitää tehdä.
Ilman tittelin tuomaa painetta mikään ei ole kuitenkaan varmaa, vaikka tarve on heikon sijoituksen vuoksi aivan yhtä suuri. Eihän tässä muu auta kuin nostaa Oulu ylös tuhkasta ja tehdä siitä kulttuurikaupunki kunnon vision avulla ja määrätietoisella työllä.
Mutta ennen kuin kukaan tekee mitään, pitäisi ottaa tuumaustauko ja pohtia kunnolla, millaista kulttuuri-Oulua oikeastaan tavoittelemme ja haluamme. Oulu 11 -suunnitelma on hyvä siinä mielessä, että se esittelee Oulua ja sen kehittämismahdollisuuksia taiten kaupungin nykyisistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista punniten.
Onko kuitenkaan järkevää lähteä toteuttamaan ja jatkojalostamaan suoralta kädeltä suunnitelmaa, joka punnittiin köykäiseksi kilpailijoiden rinnalla. Olisi fiksua arvioida ensiksi Oulu 11-hanke kriittisesti ja katsoa, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa.
Pitäisi myös tuumia, puuttuuko siitä jotain sellaista, joka siellä pitäisi olla. Nyt Oulu 11 -suunnitelma on selkeä kulttuuripoliittinen linjaus sanan perinteisessä merkityksessä. Siitä puuttuu esimerkiksi kokonaan kaupunkikuva, jonka perusteella ulkopuoliset muodostavat ensimmäiseksi käsityksensä Oulusta ja jota oululaiset katselevat joka päivä. Ja luvalla sanoen, siitä ei tule ensimmäiseksi mieleen kulttuurikaupunki -- lukuunottamatta jokisuistoa lähialueineen sekä eräitä muita kaupungin paraatipaikkoja.
Oulu on täynnä hukattuja mahdollisuuksia ja muistoja tuhotusta arkkitehtuurista. Kaupunki on esimerkiksi levittäytynyt pohjoisesta etelään pitkin meren rantaa, mutta Oulua ei kutsuta merikaupungiksi. Sen rantoja hallitsevat pajukot, lepikot ja muut pusikot. Kuusi- ja Lammassaaret keskellä kaupunkia symboloivat Oulun merellisyyden ja kulttuurisuuden alennustilaa: kaupunki pitää joutomaana huippuarvokasta maataan.
Ihmiset koteineen on karkotettu sisämaahan. Kaikkialla muualla merikaupungeissa rannat ja merimaisema kuuluvat ihmisille. Jeremiadia voisi jatkaa, mutta se on oman kolumnin arvoinen asia.
Olennaista on, että jos Oulussa onkin tuhottu vanha kaupunkimiljöö, vahinkoa voidaan lievittää rakentamalla uutta uljasta kaupunkia ihmisille meren äärellä niin kuin esimerkiksi Koskikeskuksessa, Kiikelissä ja Kanavarannassa sekä Toppilansaaressa on tehty. Rantoja riittää.
Mitä muuta tarvitaan, jotta Oulusta kehittyisi kulttuurikaupunki? Kaleva avaa viikon kuluttua palstansa keskustelulle teemasta. Sen on luvannut alustaa ensi lauantaina kirjoituksellaan Oulu 11 -hankkeen projektipäällikkö Petri Sirviö. Hänen jälkeensä on muiden vuoro.
Mitään ei ole menetetty lopullisesti. Oulusta voi vielä tulla kulttuurikaupunki.