Tuttavani sai syntymäpäivälahjaksi turvahälyttimen. 25-vuotias nuori nainen pelkää liikkua Oulun keskustassa lyhyitäkin matkoja ja lahjan antaja ajatteli mukana kannettavan, kovaäänisen vempeleen tuovan edes jonkinlaista turvaa. Itsepuolustuskurssin käymistäkin hän ehdotti puolisolleen.
En tiedä, lietsoivatko eleet pelon tunnetta entisestään vai laimensivatko ne sitä toivotulla tavalla, mutta minua ne koskettivat yrityksensä vuoksi. Juuri tuolla tavalla meidän tulisi yrittää pitää läheisistämme huolta. Etsiä keinoja heidän turvallisuudentunteensa vahvistamiseksi, jos se jollakin tavalla tuntuu tarvitsevan sitä. Oululaiset haluaisivat palauttaa toisten ihmisten huomioimisen sille kuuluvaan kunniaan, vakuutti tuorein turvallisuustutkimuskin.
Turvallisuustutkimuksen mukaan valtaosa oululaisista tuntee olonsa turvalliseksi. Vastanneista 83 prosenttia koki oman turvallisuutensa hyväksi tai erittäin hyväksi. Turvallisuudentunteessa oli havaittavissa hienoista kohenemista, 81 prosenttia vastanneista oli tuntenut olonsa turvalliseksi kerran viikossa tai useammin. Määrä nousi edellisestä, kaksi vuotta aiemmin toteutetusta kyselystä viidellä prosentilla.
Oma vankistunut turvallisuudentunteeni vahvistaa tutkimustuloksen. Se on suorastaan rytkähtänyt ylöspäin sen 6,5 vuoden aikana, jonka kaupungissa olen asunut. Sillä myöntää täytyy, että alkuun minäkin pelkäsin Oulussa. Länsirannikolla tovin asustellut Kainuun kasvatti hytisi sydänjuuria myöten kävellessään ensimmäistä kertaa rautatieasemalta Rotuaarille. Oulu tuntui jotenkin pimeältä, suurelta ja etäiseltä. Pohjoisen pääkaupungissa voi sattua vaikka mitä, varoiteltiin.
Niin voikin, tiedän sen nyt. Olen merkittävästi valistuneempi niistä rikoksista ja epätoivottavista ilmiöistä, joita kaupungissa esiintyy. Arkipäivän työssäni näen, kuinka suuren maailman tuulet puhaltavat täällä yhtä hyisesti kuin esimerkiksi Helsingissäkin.
Kylmyyden keskellä saan lohtua siitä, ettei väkivaltarikosten uhreina ole yleensä kuka tahansa. Hyökkääjä ei vaani puskassa satunnaista ohikulkijaa, vaan rikoksen uhri ja tekijä useimmiten tietävät toisensa. Tutuimmassa tarinassa he päätyvät ravintoloiden sulkemisaikaan päihteiden myötävaikutuksella nokkapokkaan, jonka jälkeen nyrkki heilahtaa.
Tällaisiin tilanteisiin joutumista voi itse ehkäistä ennalta. Jokainen voi keskustassa liikkuessaan miettiä, onko kaduille viisasta jäädä notkumaan yökerhojen sulkeuduttua. Onko pakko istua ravintolassa valomerkkiin asti ja juoda itsensä puolustuskyvyttömään kuntoon? Onko järkevää viettää aikaansa sellaisessa paikassa ja seurassa, jossa väkivallan mahdollisuus on ylipäätään jostain syystä olemassa?
Turvallisuus koostuu valinnoista. Se on sarja sinällään mitättömiltä vaikuttavia omia tekoja, joiden suuruus paljastuu kaupungin muuttuessa piirun verran parempaan suuntaan. Oululaiset ovat ilahduttavan valmiita tekemään työtä kotikaupunkinsa turvallisuuden eteen. He myös pitävät tärkeänä sitä, että omin toimin voi todella vaikuttaa turvallisuuteen, turvallisuustutkimus paljasti.
Keinoja on monia. Joku välttelee turvattomilta tuntuvia paikkoja ja tilanteita. Toinen ottaa yhteyttä viranomaisiin ja pyytää neuvoa, kerää tietoa ja hankkii turvahälyttimien kaltaisia apuvälineitä. Mikä tahansa sopii, jos se auttaa. Yrityskin on parempi kuin ainaisessa pelossa ja turvattomuudessa piehtarointi. Vaikkei varovaisuutta sovi tyystin unohtaakaan, ei elämä saa kahliutua neljän seinän sisään.
Minun kohdallani turvallisuudentunteen vahvistuminen vaati ennen muuta tietoista ratkaisua. Se vaati päätöksen, etten suostu enää pelkäämään Oulussa. Tuolla hetkellä otin Oulun omakseni, kotikaupungikseni. Ei kotona tarvitse pelätä. Ei ainakaan pitäisi.