Oulussa valmistaudutaan parhaillaan Euroopan Sotalasten kansainväliseen tapaamiseen 13.-15. kesäkuuta. Kaupunkiin odotetaan paria sataa vierasta. Valtaosa heistä tulee Suomesta, osanottajia on tiedossa myös ainakin Ruotsista, Kanadasta, Hollannista, Englannista ja Saksasta.
Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Oulun seudun sotalapset ry. Yhdistys on pyytänyt konferenssin suojelijaksi Euroopan komission puheenjohtajaa Romado Prodia.
Kansainvälinen työskentely sai vauhtia Espoossa lokakuussa 2002. Silloin mukana olivat Suomi, Ruotsi ja Englanti ja kansainvälisen järjestön nimeksi valittiin International Federation of Evacuees and War-children. Aiemmin yhteistyötä oli tehty jo pohjoismaalaisten kesken.
Oulun yhdistyksen puheenjohtaja ja perustajajäsen oululainen Rauni Kemi sanoo, että seitsemän vuotta toiminut yhdistys pyrkii auttamaan paitsi niitä ihmisiä, joilla sotalapsuus oli traumaattinen kokemus, myös tekemään rauhantyötä. Yhdistyksiä Suomessa on kaikkiaan 15 eri puolilla maata. Ne ovat jäsenenä Suomen Sotalapsiyhdistysten Keskusliitossa.
Sotalasten muistitietojen ja kokemusten kerääminen historioitsijoiden ja viranomaisten käyttöön on tarpeen, jotta aikaisempien sukupolvien virheitä ei toistettaisi. Kokemusten ja jatkuvasti kasvavien tieteellisten tutkimusten turvin pyritään myös kehittämään valmiuksia auttaa hädässä olevia lapsia entistä paremmin. Sotalapsiin liittyvän tutkimuksen uskotaan myös lisäävän suvaitsevaisuutta.
Englannissa yli
3 miljoonaa evakkolasta
Rauni Kemin oma sotalapsuus kesti vuoden. "Kyllähän se avarsi maailmankuvaani", hän muotoilee kokemusta sanallisesti. Paluu kotiin ei hänelle ollut erityisen vaikea siksi, että hän osasi jo lähtiessään seitsemänvuotiaana lukea ja säilytti suomen kielen. Rauni pystyi myös jakamaan kokemuksensa veljensä kanssa.
"Tuohon aikaan ei osattu ajatella asiaa lasten näkökulmasta. Kun äiti oli lähtiessä vakuuttanut, että pidä pikkuveljeäsi huoli, niiden lasten erottaminen tuotti heissä sekä yksinäisyyden että syyllisyyden tunteita."
Jäsenistön keskuudessa on todettu, että sisaruksia ei olisi saanut erottaa. Englannissa, jossa toisen maailmansodan aikana evakkolapsen kohtalon koki yli 3 miljoonaa lasta, alle viisivuotiaat lapset lähtivät evakkoon äitinsä kanssa ja kokonaisilla luokilla saattoi olla opettaja tukemaan. Siitä huolimatta englantilaistenkaan kokemukset eivät olleet aina myönteisiä.
Suomalaisista lapsista jäi palaamatta kotimaahansa noin 15 000. Suurin osa heistä jäi Ruotsiin, osa myös Tanskaan.
Kaikilla vastaanottoperheillä ei liioin ollut valmiuksia ottaa lapsia vastaan. Paluukin saattoi olla dramaattinen ja kulttuurishokki. "Kun prinsessan kohtelun saanut pieni tyttö joutui palaamaan ankeisiin oloihin ja asumaan hellahuoneessa kymmenhenkisen perheensä kanssa, muutos oli valtava, ei pelkästään yhteisen kielen puutteen takia."