Oulussa po­ten­tiaa­lia maa­kun­ta­jouk­koi­hin

Esitys maakuntajoukoista saa kannatusta Pohjois-Suomen reserviläisten edustajilta. Varsinkin ajatus siitä, että maakuntajoukot olisivat käytettävissä rauhan ajan kriisitilanteissa on Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n toiminnanjohtajan Markku Holopaisen mielestä erinomainen asia.

Pääesikunnan asettama työryhmä esittää maakuntajoukkojen perustamista Suomeen. Vapaaehtoisista reserviläisistä muodostettavat joukot olisivat osa sodanaikaista paikallispuolustusta, mutta lisäksi niitä voitaisiin käyttää rauhan aikana muun muassa virka-aputehtäviin, kuten laajamittaisiin etsintöihin, metsäpaloalueiden eristämisiin sekä sammutusapuna.

Esitys maakuntajoukoista saa kannatusta Pohjois-Suomen reserviläisten edustajilta. Varsinkin ajatus siitä, että maakuntajoukot olisivat käytettävissä rauhan ajan kriisitilanteissa on Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n toiminnanjohtajan Markku Holopaisen mielestä erinomainen asia.

"Rauhan ajan poikkeustilanteisiin pystyttäisiin saamaan porukka, joka on sitoutunut toimintaan. Nyt nimen omaan kunnissa on puutetta koulutetuista joukoista, joten olisi tosissaan paikallaan, että kunnilla olisi käytettävissä tällainen resurssi oman suojeluorganisaationsa lisäksi."

Samaa näkökulmaa tuo esille Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry:n puheenjohtaja, Kempeleen kunnanjohtaja Kari Ahokas. Maakuntajoukkojen olemassaolo olisi kuntien valmiussuunnitelmien kannalta erinomaista.

"Jos jotain suurempaa tapahtuu, kunnissa ollaan aika heikoilla, sillä kuntien vastuulla on kriisitilanteissa todella paljon."

Markku Holopainen uskoo, että lähtijöitä maakuntajoukkoihin olisi. Kertausharjoitukset vähenevät koko ajan ja on olemassa suuri joukko yli 35-vuotiaita, joille ei ole niin sanottua sijoitusta eli paikkaa kertausharjoitettavien joukossa. Varsinkin Oulussa, josta Pohjan prikaati lakkautettiin, olisi Holopaisen käsityksen mukaan varmasti potentiaalia maakuntajoukkojen tapaiseen toimintaan.

Myös Kari Ahokas uskoo halukkaita löytyvän, sillä tulevina vuosina vapautuu huomattava määrä reserviä, kun joukkoja pienennetään.

Ahokas uskoo, että maakuntajoukot parantaisivat sekä sotilaalliseen että siviiliorganisaatiolliseen kriisiin valmistautumista Pohjois-Suomessa.

"Tarkoitushan on, että joukkoihin hakeutuu henkilöitä, joilla on paikallistuntemusta, sitoutumista paikkakuntaan sekä halukkuutta työhön. Joukot olisivat merkittävä kanava etenkin valmiuden lisäämiseen alue- ja paikallistasolla, mutta kanava myös maanpuolustushengen lisäämiseen."



Puolustusvoimille lisää näkyvyyttä pohjoisessa


Pohjois-Suomessa maakuntajoukkojen perustaminen saattaisi Pääesikunnan asevelvollisuusosaston päällikön, eversti Pertti Suomisen mukaan merkitä sitä, että jollain paikkakunnalla esimerkiksi noin 30 asiasta kiinnostuneesta reserviläisestä muodostettaisiin paikallisen tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan räätälöity maakuntajoukkue. Se saisi tehtäviinsä koulutusta ja tekisi puolustusvoimien kanssa sitoumuksen olla käytettävissä maakuntajoukoissa.

Maakuntajoukot muodostuisivat varusmiespalvelun suorittaneista reserviläisistä, jotka olisivat iältään 30-50-vuotiaita. Kokoonpanot vaihtelisivat vahvuuksiltaan eri puolilla maata ja kokonaisuudessaan joukkojen määrä olisi 50 000 henkilön luokkaa.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisesitykseen liittyy myös toimintakeskuksien perustaminen eri puolille Suomea. Eversti Suomelan mukaan eri maanpuolustuspiirien ja paikallisosastojen pohjalta luotaisiin Maanpuolustuskoulutus ry:n koulutus- ja tukiyksikköjä, joissa annettaisiin koulutusta sekä maakuntajoukkoihin sijoitettaville reserviläisille että muille vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta kiinnostuneille.

Maakuntajoukoilla sekä toimintakeskuksilla puolustusvoimat saisi myös näkyvyyttä alueilla, joiden lähellä ei ole varuskuntaa.

"Puolustusvoimien läsnäolo on vähentynyt esimerkiksi Oulun seudulla Pohjan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen. Ihmisillä on ollut huolta siitä, puolustetaanko koko maata. Tämä olisi kuin kädenojennus ja vastaus siihen, että maata puolustetaan kaikkialla."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä