Oulussa pol­kais­taan käyn­tiin kan­sa­lai­sa­loi­te palk­ka­tu­kien puo­les­ta

Oulussa on suunnitteilla kansalaisaloite, jonka mukaan järjestöjen palkkatuen määrä ja tasoa pitäisi nostaa.

Kansalaisaloitteita voi tehdä ja allekirjoittaa kansalaisaloite.fi-sivustolla.
Kansalaisaloitteita voi tehdä ja allekirjoittaa kansalaisaloite.fi-sivustolla.
Kuva: Heikki Uusitalo

Oulussa on suunnitteilla kansalaisaloite, jonka mukaan järjestöjen palkkatuen määrä ja tasoa pitäisi nostaa.

Se, minkä verran järjestöt saavat sataprosenttista palkkatukea 65-prosenttista työaika varten, riippuu valtion budjetista. Määrä vaihtelee vuosittain. Vuonna 2016 palkkatukea oli varattu 10 000 henkilölle ja vuonna 2017 puolestaan 3000 henkilölle. Tänä vuonna tukiraha loppui jo helmikuussa.

Aloitteen taustalla ovat Oulun kaupunginvaltuutettu Tuija Pohjola (sd.) sekä varavaltuutettu Kati Jurkko.

– Vuonna 2016 järjestöjen mahdollisuudet esimerkiksi Oulussa palkata palkkatuella pitkäaikaistyöttömiä väheni lähes neljälläsadalla työsuhteella. Voi vain arvailla, kuinka monta työsuhdetta on jäänyt solmimatta koko Suomessa, Pohjola toteaa.

Vuonna 2007 järjestöt työllistävät koko Suomessa palkkatuella lähes 14 000 henkilöä, vuonna 2016 enää alle 6 000.

Palkkatuen turvin järjestöillä on mahdollisuus tarjota pitkäaikaistyöttömille matalan kynnyksen työpaikkoja, jotka eivät kuitenkaan kilpaile avoimilla työmarkkinoilla.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että nykyisistä työ- ja elinkeinoministeriön asettamista aluekohtaisista enimmäiskiintiöistä luovutaan ja talousarviovuotta koskevat kiintiöt puretaan. Sen sijaan pitäisi siirtyä pitkäjänteiseen toiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen

Kansalaisaloite tarvitsee 50 000 nimeä, jotta se otetaan eduskunnan käsittelyyn. Nimiä voi kerätä kuuden kuukauden ajan. Allekirjoitusten kerääminen alkaa kesäkuun alussa. 

Ilmoita asiavirheestä