Oulussa päätoimipaikkaansa pitävä Kirkon palvelukeskus (Kipa) vähentää yhteensä 15 työtehtävää. Kipan yt-neuvottelujen päättymisestä tiedotettiin keskiviikkona aamulla.
Osana toimenpiteitä toimintaa järjestellään uudelleen, tehtävänkuvia uudistetaan sekä määräaikaisuuksien jatkoja tarkastellaan.
Osalle irtisanomisuhan alle nyt joutuvista voidaan tarjota uutta tehtävää, Kipa kertoo.
Neuvottelut käynnistyivät huhtikuun alussa, ja niiden arvioitiin alun perin johtavan enintään 15 henkilön irtisanomiseen. Kipassa työskentelee nyt noin 130 työntekijää.
Yt-neuvotteluja perusteltiin tuotannollis-taloudellisilla syillä sekä tarpeella järjestellä toimintaa uudelleen.
Asiakasyhteisöjä noin 300
Kipa tuottaa valtakunnallisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluja seurakunnille, seurakuntayhtymille, hiippakunnille ja kirkon keskusrahastolle. Asiakkaita on noin 300.
Kipan päätoimipiste on Oulussa, ja Porvoossa on ruotsinkielisiä palveluja tuottava toimipiste. Kipa perustettiin vuonna 2012.
Viimeiset seurakuntataloudet siirtyivät Kipan asiakkaiksi vuoden vaihteessa 2017 ja viisivuotinen niin kutsuttu siirtymävaihe loppui.
Kipa kertoo tiedotteessaan keskittyvänsä uuden strategiansa mukaisesti nykyisten palvelun tuottamiseen tehokkaasti. Tämä tarkoittaa muun muassa talousarviossa pysymistä sekä tähän asti alijäämäisen tuloksen oikaisemista.
Kipa tavoittelee noin 800 000 euron suuruisia kustannussäästöjä vuositasolla.
Palvelukeskuksen johtaja Sami Savilaakso kiittää henkilöstöä aktiivisuudesta erilaisten toimenpide-ehdotusten esilletuomisesta.
– Olemme myös hyvin tyytyväisiä rakentavasta neuvotteluyhteydestä henkilöstön edustajien kanssa.