Oulussa hiih­de­tään edel­leen kah­del­la koi­ra­la­dul­la

Tulevaisuudessa koirahiihtäjien olosuhteita pyritään parantamaan omalla, erillisellä koiraladulla.

Koiralatu Auran Majalla Kuivasjärvellä. Tulevaisuudessa koiralatu saatetaan rakentaa Hiiroseen tai Kaakkuriin.
Koiralatu Auran Majalla Kuivasjärvellä. Tulevaisuudessa koiralatu saatetaan rakentaa Hiiroseen tai Kaakkuriin.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Sivistys- ja kulttuurilautakunta on ottanut kantaa perussuomalaisten valtuutettujen aloitteeseen, että Oulussa lisättäisiin koirahiihtäjille sallittuja latuja.

Oulun alueen koiralatu on Auran Majalla Kuivasjärvellä. Ladun pituus on 5 kilometriä.
Latupohjan peruskorjaus aloitettiin viime vuonna ja se valmistuu kesällä. Latu-ura levenee ja ladun käyttöaika pitenee. Koiraladun valaistus uusittiin pari vuotta sitten.

Auran majan lisäksi Oulussa on järjestetty koirahiihtäjien käyttöön vakiovuoro Kiimingin Honkimaalle lauantaisin kello 7–10. Kyseinen vuoro on vakiintunut jo useiden vuosien aikana.

Tulevaisuudessa koirahiihtäjien olosuhteita pyritään parantamaan mieluummin omalla, erillisellä koiraladulla esimerkiksi Hiiroseen tai Kaakkuriin kuin erillisellä vuorolla normaalilla reitillä.

Latujen rakentamisen ratkaisee raha. Lautakunta seuraa Honkimaan kokemuksia. Turvallisuuden takia koirahiihtäjiä ja maastohiihtäjiä ei voi ohjata samalle ladulle yhtä aikaa.

Oma ongelmansa ovat koirien ulosteet ja muiden hiihtäjien koirapelot.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä