Ou­lun­sa­lo­lai­nen Molly ni­met­tiin San­ka­ri­koi­rak­si - pelasti ne­li­vuo­tiaan pojan hengen

Suomen Kennelliitto myönsi tänä vuonna 20 koiralle Sankarikoira-arvon. Yksi palkituista on oulunsalolainen cavalier kingcharlesinspanieli Molly.

Molly oli vasta pentu, kun se teki suuren uroteon.
Molly oli vasta pentu, kun se teki suuren uroteon.

Suomen Kennelliitto myönsi tänä vuonna 20 koiralle Sankarikoira-arvon. Yksi palkituista on oulunsalolainen cavalier kingcharlesinspanieli Molly.

Molly pelasti perheen neljävuotiaan pojan hengen viime kesänä. Poika oli ollut perheen kesälomalla saaressa leikkimässä Mollyn kanssa, kun perheen äiti havahtui siihen, ettei leikkiääniä enää kuulunut.

Pojan äiti ja isäpuoli lähtivät etsimään lasta, jota ei löytynyt. Vasta neljän kuukauden ikäinen Molly juoksi emäntänsä luo yhä uudelleen, vinkui ja edestakaisin juosten ohjasi emäntänsä rantaan vanhan veneen suuntaan. Poika löytyi rantavedestä elottomana. Äiti ja isäpuoli elvyttivät lapsen hengittäväksi. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

Äiti kertoo, että Molly ja poika ovat nykyisin kuin paita ja peppu, aina yhdessä. "Molly on kuin perheenjäsen", äiti kommentoi.

Pohjois-Suomeen tuli toinenkin Sankarikoira-arvo. Kainuun rajavartioston saksanpaimenkoira Ara pelasti pahoin kylmettyneen ja eksyneen. Hälytys kadonneesta henkilöstä annettiin rajavartiostolle myöhään talvisena iltana. Olosuhteet olivat liian hankalat etsinnän toteuttamiseksi ilman koiraa. Ara sai vainun miehestä ja löysi tämän yli 12 tuntia katoamisen jälkeen.

Kennelliitto palkitsee sankarikoirat Koira2014-tapahtumassa joulukuussa Helsingissä.

Sankarikoira-arvon saavat tänä vuonna myös karjalankarhukoira Jere, labradorinnoutaja Ilpo, gordoninsetteri Pavel, saksanpaimenkoira Dingo, bichon frisé Luna, labradorinnoutaja Hinni, englanninbulldoggi Pirkko, kääpiöpinseri Peppi, belgianpaimenkoira tervueren Nuga, itäsiperianlaika Laikku, monirotuinen Teri, venäjänajokoira Vinski ja jämtlanninpystykorva Raipe, schapendoesit Ransu ja Rölli, labradorinnoutaja Risle, suomenajokoira Jojo, saksanpaimenkoira Roima sekä saksanpaimenkoira Ara.

Kunniamaininnan uroteostaan saavat labradorinnoutaja Milo, shetlanninlammaskoira Jade, englanninkääpiöterrieri Remu, saksanpaimenkoira Cola, venäjänvinttikoirat Alexej ja Maceg, sileäkarvainen kettuterrieri Frank, rottweiler Cacru, valkoinen kääpiösnautseri Penni, saksanpaimenkoira Carlos, monirotuinen Valo, rottweiler Fanto, saksanpaimenkoira Udai, brasilianterrieri Osku, pyreneittenkoira Pena, isosveitsinpaimenkoira Roki sekä pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Romeo.