Oulun yli­opis­tos­ta elä­köi­ty­nyt Kari Kisko tekee tai­det­ta pi­par­kak­ku­tai­ki­nas­ta, taus­tal­la kisa tek­ni­ses­sä tie­de­kun­nas­sa – "Kytkin pi­pa­ri­työt kurs­sien har­joi­tus­töi­hin"

Piparitaikina tai pikemminkin sen rakennusmahdollisuudet ovat vieneet eläkkeellä olevaa entistä Oulun yliopiston tekniikan tohtoria jo vuosikymmenen.

– Kaikki lähti 10 vuotta sitten Oulun yliopiston kulttuuriklubilta, jossa järjestimme piparkakkukilpailun. Voitin sen suvereenisti pystyyn, nauraa Kari Kisko ja kertoo, että ensimmäinen voitto oli Lapin maisema, jossa kiskobussi ajaa vuoren sisään.

Seuraavana vuonna kilpailuhenki oli jo aivan eri tasolla.

– Kilpailuun  osallistuminen otettiin tosissaan. Jos kävin tiedekuntien kanslioissa, siellä piiloteltiin keskeneräisiä töitä, etten saisi niistä ideoita.

Piparkakkukilpailuista muodostui Oulun yliopistolla perinne.

Siitä tuli yhteisöllinen ja leikkimielinen kilpajuoksu, jossa palkintona oli vain mainetta ja kunniaa.

– Usein voitin ja sain myös kunniamainintoja.

Piparityöt eivät olleet pelkkää koulun jälkeen puuhastelua opettajille ja opiskelijoille.

– Kytkin piparityöt teknisen tiedekunnan kurssien harjoitustöihin. Opiskelijat joutuivat mukavuusalueensa ulkopuolelle. Samalla pipariluomusten teossa opittiin luovuutta, pienoismallin rakentamista ja tiimityöskentelyn taitoja.

Toinen toistaan mielikuvituksellisemmat pipariluomukset alkoivat saada laajempaa huomiota. Kisko laskee tuttavakseen kyläkauppias Vesa Keskisen, joka innostui omasta piparimaisemasta Tuurin kyläkauppaan kaiken kansan ihmeteltäväksi.

– Siinä oli 540 eri osaa ja 31 kiloa piparkakkutaikinaa. Kuljetin ne paketeissa, jotka oli pinottu tarjottimen palautusvaunuihin. Pakettiauto oli aivan täynnä piparipakkauksia. Hyvä kun itse mahduin sisään.

Tuurin kyläkaupan teos oli talvinen maisema tuntureineen ja poroineen. Sen kasaamiseen meni pari päivää ja sitä tehtiin läpi yön.

– Itse Keskinen saapui katsastamaan projektin kulkua keskiyöllä. Valmista tuli, kun kaupan ovet avasivat kello yhdeksältä aamulla.

Tuurin kyläkaupassa on nähty yhteensä kolme Kiskon pipariteosta. Niistä suurin oli pinta-alaltaan 180x120 senttimetriä ja siinä oli 1 700 osaa.

Kiskon ensimmäinen työ Tuurin kyläkauppaan.

Kisko haluaa, että teosten yksityiskohdat perustuvat faktaan.

– Piti ottaa esimerkiksi selville, miten poro valjastetaan. Onneksi yksi opiskelijoista oli Inarista ja hänen isällään oli poroja. Isä laittoi tulemaan oikeaoppisen piirustuksen porovaljaista.

Kiskon pipariset taideteokset ovat pienentyneet huomattavasti eläkkeellä, mutta ne kuuluvat ehdottomasti miehen jouluperinteisiin myös kotona.

– Kuuntelen musiikkia, juon pari lasillista punaviiniä ja kokoan piparirakennelmaa. Puuhastelu luo joulutunnelmaa. Siinä jää joulusiivoukset tekemättä ja vaimo hermostuu.

Kisko kertoo, ettei häntä kiinnosta perinteisten piparitalojen kokoaminen ja koristelu. Kiskoa kiehtoo nimen omaa piparikakkutaikina rakennusmateriaalina etenkin pienoismalleissa.

– Ensin haen uuteen teokseen inspiraatiota jo syksyllä. Idean keksiminen on vaikeinta. Kun se syntyy, helpottaa. Kokoaminen on suorastaan terapiaa.

Luomukset ovat päätyneet perheenjäsenille, Oulun liikeikkunoihin ja osa varastoon.

– Ei niitä raski itse syödä.