Oulun vanhin asukas Vilho Karjalainen ilahtui, kun kaupunginhallituksen ja Oulu-seuran edustajat kävivät kukittamassa hänet Oulun päivien kunniaksi kaupunginsairaalassa.
Vanhan kansan teräskanto asuu yhä yksin asunnossaan Intiössä, mutta joutuu välillä käymään kaupunginsairaalassa tutkimuksissa.
Joulukuun 18. päivänä 101 vuotta täyttävä mies tulee vielä toimeen ilman silmälaseja ja kuulokin on ikään nähden loistava. Jalat ovat heikentyneet, eikä hän tahdo enää pystyä käymään ulkona.
"Olen tällainen lääkärien ihmetys. En ole paljon heitä vaivannut, mutta yleisiä vanhuusvaivoja tahtoo olla", puhelias ja virkeä mies myöntää. "Kun olisi karhu, jonka kanssa saisi painia", hän kuitenkin haastaa.
"Kunnioitus isänmaata kohtaan antaa hyvän mielen ja voimia", Oulun vanhin sanoo. On hänellä muitakin neuvoja nuoremmilleen. "Ei kova kotikurikaan ole pahitteeksi."
Muodikkaaseen tapaan Karjalainen on huolissaan mäyräkoirien kanssa kävelevistä nuorista. "Oluen jälkeen juoma menee aina väkevämmäksi. Se on terveydelle vaarallista", hän teroittaa.
Sama koskee tupakointia. Itsekin nuorempana polttanut mies lopetti tupakanpolton kertaheitolla kauan, muistamansa mukaan 40-50 vuotta sitten.
Pilke silmäkulmassa on säilynyt, vaikka elämään on mahtunut monenlaista. "Olen ollut pitkään poikamiehenä", kaksi avioeroa kokenut mies lohkaisee. Lapset ja lapsenlapset ovat hänelle tärkeitä.
Haapaveden Sulkamäellä syntyneen miehen tie vei sotien jälkeen Ouluun. Eläkkeelle hän jäi Teräs Oy:n varastopäällikön tehtävistä.
Vanhat asiat ovat pysyneet vielä tarkasti miehen mielessä. "Pettuaika oli kaamea", hän muistelee huonompia aikoja.
Juttuja ja muistoja riittää nuoruusajan ratsuväkiajoista Lappeenrannasta, jossa luurankotakkinen ja punahousuinen ratsuväki hurmasi paikallisia tyttöjä. Eskadroonat, rykmentit, sokerista tykkäävä Roope-hevonen ja luutnantti Majevski vilahtelevat tarkasti miehen muistoissa.
"Mutta liian tosissaan ei saa olla", pirteä vanhus muistuttaa.