Oulun valtuustoryhmien väliset neuvottelut saatiin päätökseen maanantaina. Puolueiden edustajat ovat lyöneet nimensä paperiin.
Nyt puolueiden tehtävänä on etsiä kullekin paikalle parhaaksi katsottu henkilö.
Sopimuksen yllätys löytyy valtuustosta. Sille valitaan peräti kuusi puheenjohtajaa - yksi varsinainen ja viisi varapuheenjohtajaa.
Valtuuston puheenjohtajan paikka pysyy kokoomuksella. Ilmeistä on, että puheenjohtajana jatkaa Juha Hänninen (kok.).
Keskusta saa valtuuston ensimmäisen ja kolmannen varapuheenjohtajan paikan. Kokoomus on edustettuna myös varapuheenjohtajistossa, sillä heille tuli neljännen varapuheenjohtajan tehtävä.
2. varapuheenjohtajan paikan saavat perussuomalaiset ja 5. varapuheenjohtajan paikan vasemmistoliitto.
Uusi palkkiosääntö voimaan
Kesäkuun alusta tulee voimaan uusi luottamushenkilöiden palkkiosääntö.
Sen mukaan valtuuston puheenjohtajalle maksetaan luottamustehtävän hoidosta 2 750 euroa kuukaudessa. Varapuheenjohtajat palkitaan 250 euron kuukausipalkkiolla.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka säilyy keskustalla. Kuukausipalkkio on 5 500 euroa.
Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan saavat vihreät ja toisen varapuheenjohtajan SDP. Kaupunginhallitukseen valitaan 13 jäsentä.
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtajuus pysyy SDP:llä. Varapuheenjohtaja tulee kokoomuksesta. Lautakuntaan valitaan 13 jäsentä.
Sivistys- ja kulttuurilautakuntaan valitaan niin ikään 13 jäsentä.
Puheenjohtajan paikan saavat vihreät. Keskustan on tyydyttävä varapuheenjohtajan paikkaan.
13 jäsenen yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja tulee edelleen vasemmistoliitosta. Varapuheenjohtajan paikka on vihreille.
Kolmen suuren lautakunnan puheenjohtajille maksetaan 2 750 euroa kuukaudessa.
Lue myös kommentti: Oululaisen veronmaksajan kannalta ei näytä hyvältä