Puolitoista tuntia ja olet Otanmäessä. Sinne avautuu vaunutehtaalle tuota pikaa satoja uusia työpaikkoja. Ei paha – ei matka eikä työ.
Meillä on ongelma.
Skoda Transtechin tehtaalla Kainuun Otanmäessä riittää lähitulevaisuudessa töitä. Yritys tarvitsee pian lisää satoja uusia työntekijöitä uusien vaunutilausten valmistukseen.
Otanmäen Myllärintien kulmilta tälläistä määrä ei löydy. Eikä edes koko Kainuusta. Maakunnan noin kolmestatuhannesta työttömästä suuri osa lähestyy jo eläkeikää.
Vaunutehtaalla ei olla ongelman kanssa yksin. Kainuussa on useita muita teollisia yrityksiä, jotka ovat Transtechin tehtaan kanssa samassa jamassa; töihin ei löydy tekijöitä.
Meillä on ongelma.
Oulussa, olkoonpa vaikka Toni-niminen nuorimies, istuu pelikoneensa ääressä päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Lorvailusta on kovaa vauhti tulossa tapa.
Vielä puoli vuotta sitten Toni oli kiinnostunut avoimista työpaikoista ja lähetteli työnhakuilmoituksia. Nyt työpaikoilla, tai oikeastaan millään, ei ole enää niin väliä.
Meillä on lisää ongelmia.
Kauppakeskuksessa hengaileva maahanmuuttajanuori, sanottakoon häntä vaikka Amiriksi, oli Suomeen tullessaan väsynyt ja peloissaan. Mitä vieras maa hänelle tarjoaa?
Suomi on tarjonnut Amirille suojan ja perushuolenpidon, mutta sen jälkeen elämä on pysähtynyt odotteluun ja ajan kuluttamiseen.
Amir on turhautunut ja masentunut. Tekemättömyys riepoo.
Kolmesta ongelmasta muodostuu neljäs: kohtaanto-ongelma.
Otanmäessä sijaitsevan tehtaan pomo ottaisi kilvan Oulun Tonit ja Amirit töihin, mutta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun välille on jostain ilmestynyt ylitsepääsemätön muuri. Sen yli ei nuorikaan jalka hyppää.
Otanmäestä Ouluun on matkaa vain noin 150 kilometriä. Työ ja toimeentulo on niin lähellä, mutta silti niin kaukana.
Kesäkuussa aloittanut hallitus on asettanut 75 prosentin työllisyystavoitteen. Nuorten työllistämisen lisäksi hallitusohjelmassa linjataan, että "olennaista on lisätä osatyökykyisten, vaikeasti työllistyvien ja maahanmuuttajien osallistumista työmarkkinoille."
Miten ihmeessä tuohon hallituksen tavoitteeseen päästään, jos jo 150 kilometrin matka lähimpään työpaikkaan on liian kaukana?
Miten on mahdollista, että nuoret ihmiset voivat pudota yhteiskunnan kelkasta tekemättömiksi?
Miten on mahdollista, että aivan kuten ihmisyyteen kuuluu, Suomi vastaanotti sotien jaloista ihmisiä turvaan, mutta jätti heidät sitten heitteille? Odottamaan ja ahdistumaan.
Miksi meillä ei enemmän patistella työkykyisiä, terveitä ihmisiä, joille ei vuodesta toiseen löydy sijaa työmarkkinoilla?
Jos joku nyt sanoo, että tässä kolumnissa esimerkkinä oleva työpaikkamahdollisuus Kainuussa on aivan liian kaukana Oulussa asuvalle, niin minä sanon, että höpönlöpön. Ei ole.
Kainuussa voi halutessaan asua vaikka vain työpäivät.
Meillä on tukku ongelmia, mutta aina on toivoa. Maakunnista löytyy tuhansia terveitä, elämänsä parhaassa iässä olevia, naisia ja miehiä vailla työtä. Koulutusta on tarjolla tarvittaessa. Asuntoja löytyy. Kun vielä löytyisi joku, joka potkaisee sen viimeisen kannustavan potkun. Vaikka sinne Kainuuseen.
Ei se kuulkaa ole ollenkaan kamala ajatus.