Oulun tekninen lautakunta hyväksyi Torikadun uudet suunnitelmat Sepänkadun ja Puistokadun väliselle osuudelle. Samalla hyväksyttiin Heinätorinkadun katusuunnitelmat välille Torikatu-Aleksanterinkatu ja Puistokadun linja-autopysäkin suunnittelmat.
Katusuunnitelmat ovat olleet julkisesti nähtävillä ja niistä jätettiin kolme muistutusta, joissa epäiltiin Torikadun riittävyyttä, kun kadusta tehdään kaksisuuntainen joukkoliikenteen pääkatu. Teknisen keskuksen vastauksen mukaan katuleveys riittää eikä esimerkiksi kevyen liikenteen turvallisuus vaarannu. Muutostyöt alkavat keväällä.
Torikatua pitkin ajaa jatkossa arkisin talvella 143 linja-autovuoroa, kun määrä on viikonloppuisin ja kesäisin pienempi. Kadun muu liikenne on sisäistä asuntokortteli- ja asiointiliikennettä, kun keskustan läpiajoliikenne keskitetään Aleksanterinkadulle ja Uudellekadulle.