Oulun Tanssin Kes­kuk­sen ylei­sö­työn­te­ki­jän Liisa Heik­ki­sen voi kutsua pu­hu­maan tans­sis­ta minne vain

JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen yleisötyöntekijän Liisa Heikkisen voi kutsua puhumaan tanssista minne vain

Yleisötyöntekijä Liisa Heikkinen haluaa madaltaa kynnystä tulla katsomaan tanssia. Yksi keino ovat yleisökeskustelut esitysten jälkeen.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulu on tanssikaupunki. Slogan on lyönyt läpi, mutta silti monet oululaisista eivät vieläkään lähde katsomaan tanssiesityksiä, ainakaan nykytanssia.

Siinä on yksi haaste, johon oululaisen tanssitaiteilijan ja tanssinopettajan (MA) Liisa Heikkisen täytyy nyt porautua. Heikkisen työt JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen yleisötyöntekijänä alkoivat 8. tammikuuta.

Millä keinoilla siellä täällä itävät ennakkoluulot murtuvat?

– Jos poistettaisiin arvottamisen tarve, että tämä on parempaa kuin tuo, ja hyväksyttäisiin, että tämä oli tämän taiteilijan tekemä, Heikkinen sanoo.

– Jo koulujen taidekasvatuksessa tulee luoda ymmärrys siitä, että taideteos on taiteilijan näköinen, ja me ollaan kaikki erilaisia. Jos näen yhden nykäribiisin, ei pitäisi yleistää, että kaikki nykytanssi on tällaista.

Heikkinen on jo ehtinyt käydä keskustelemassa yhteistyökumppaneiden kanssa Oulun teatterissa ja Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän aikoo tehdä hartiavoimin yleisötyötä esimerkiksi ala- ja yläkouluissa sekä yliopistolla, että tieto tanssista ja teosten sisällöistä leviää.

– Minut voi kutsua minne vaan. Koen, että se on suurta yleisötyötä, että päästään puhumaan tanssitaiteesta. Se voi madaltaa kynnystä tulla katsomaan tanssia, kun ymmärrys siitä kasvaa.

Yleisötyöntekijä on tanssilähettiläs ja mielikuvien myllertäjä. Kentällä yleisöpinnassa liikkuessaan hän tavallaan antaa JoJolle kasvot.

Liisa Heikkisen tapauksessa ne kasvot ovat nauravaiset. Kun Liisa nauraa, sen naurun kyllä tunnistaa. Positiivisesta persoonasta, tanssi-innostuksesta ja -osaamisesta on epäilemättä apua yleisötyöntekijän hommissa, jotka vaativat paljon kohtaamisia ja kanssakäymistä.

– Tehtäviini kuuluu JoJon tuotantoihin liittyvä yleisötyö, asiakasmarkkinointi eli kohderyhmien ja sidosryhmien ylläpito, taidekasvatuksellinen puoli ja muu taiteellinen toiminta, hän kertoo.

– Minun pitää mennä ihmisten luo. Näkyvyys tulee siitä. Jospa minä pystyn vaikuttamaan siihen, miten taiteesta yleisesti puhutaan.

Liisa Heikkinen on toiminut tanssin parissa monipuolisesti ja näkyvästi. Tanssinopettajaksi valmistumisen (Oamk) jälkeen hän perusti Ouluun Liisa Hei! and her HAHAHA Dance Companyn 2011 ja HAHAHA Dance Schoolin 2013, jonka oppilaille hän on tehnyt jo useita kokoillan tanssiteoksia. Sitten Heikkinen pyrki jatko-opintoihin Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun ja valmistui tanssinopettajan maisteriohjelmasta loppuvuodesta 2018.

Heikkinen toivoo, että tanssin katsomisesta tulisi yhtä normi kuin musiikkiesityksissä tai teatterissa käymisestä.

– Pitäisikö järjestää ryhmä, joka kävisi yhdessä katsomassa teoksia ja sitten niistä keskusteltaisiin, Heikkinen innostuu.

– Silloin mukana olisi myös sen sanoittaminen, mitä kehollisuuden kautta tapahtuva vahva ilmaiseminen antaa katsojalle. Katsojatkin pureutuisivat siihen, miltä tanssi tuntuu. Ja samalla oppisi myös sen, että meillä kaikilla on oikeasti oma mielipide asioista. Eikä sinun tarvitse perustaa omaasi yleiselle mielipiteelle.

Yksi keino tuoda tanssia lähemmäs ovat yleisökeskustelut esitysten jälkeen.

– Niissä voi syntyä klikki ajankohtaisuudesta. Huomaa, miten taiteilijat tekevät teoksia yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla olevista asioista.

Esimerkiksi Blondit-teoksen vierailun jälkeen historiantutkija, dosentti Seija Jalagin Oulun yliopistosta pohti Konst o. Delin yleisötapaamisessa naiseuden ilmiöitä laajemminkin ja stereotypioiden rakentumista.