19-vuotias Tatu Kolehmainen tietää läheltä ja kaukaa, millaista on olla peruskoulun käynyt työtön nuori. Hän on ollut sellainen itse, ja suuri osa hänen tuttavistaan on vieläkin. Nyt hän on työharjoittelussa Yritetään yhdessä ry:n Kestävän kehityksen keskuksessa.
Yritetään yhdessä ry ja Oulun kaupunki suunnittelevat väliinputoajanuorille lisää työpaikkoja ja koulutusta Kestävän kehityksen keskukseen ja Lasaretinväylälle. Töissä voi olla esimerkiksi metallipajassa, elektroniikkapajassa, ompelupajassa tai vaikkapa pyöräkorjaamossa.
Vaikka Oulun työttömille nuorille luvataan lisää töitä, kaupungilla on vaikeuksia tavoittaa heidät. Miten motivoida nuoret töihin, miten saada heihin yhteyttä, ja mistä heidät löytää?
Tatu Kolehmainen valottaa kokemuksensa kautta, miten nuoreen saa yhteyden.
Omat ajatukset blokkina
Työ alkaa olla työttömälle nuorelle jo jotain sellaista, jota ei tunne enää voivansa saavuttaa. Työssäkäyvät ovat työttömän näkökulmasta kaukaisessa eri maailmassa, johon on itsellä pitkä matka.
Kolehmainen miettii hetken. Jonkun täytyisi auttaa työtöntä nuorta huomaamaan, että vaikka työelämä on niin kaukana, se on myös niin lähellä.
"Ei työn tarvitse olla niin erikoista ja ihmeellistä. Sain minäkin töitä, aluksi pienemmällä palkalla. Pienemmistä töistä voi edetä isompiin. Kaverini tuntuvat luulevan, että olen pärähtänyt suoraan huippuhommiin. Sitten he pällistelevät, kun kerron tienaavani noin tonnin kuussa."
Työttömän elämä vie helposti mennessään. Oma ajatusmaailma ja käsitys työelämästä alkavat vääristyä nopeasti.
Yksi vuosi Kolehmaisen elämässä meni peruskoulun jälkeen käytännössä kavereiden kanssa olutta ottaen. Motivaatio tehdä töitä alkoi jo horjua, vaikka into päästä töihin oli aiemmin ollut vahva. Toisen asteen koulutus ei kiinnostanut, koska sopivaa alaa ei tuntunut olevan.
"Siihen elämään tuudittautuu helposti. Kaverit tulevat silloin tällöin kylään, ja otetaan vähän kaljaa. Sitten onkin mennyt koko päkki. Työnteko alkaa tuntua koko ajan kaukaisemmalta ajatukselta. Mitä sitä töihin, kun näinkin pärjää", Kolehmainen kertoo.
Työkkäriä ei tiedetä
Kolehmainen muistuttaa, etteivät kaikki nuoret edes tiedä, mikä on työvoimatoimisto tai työvoiman palvelukeskus. Sinne ei siis osaa hakeutua, eikä tiedä, että myös harjoituspaikan voi saada.
"Työkkäriä pidetään säälittävien uusavuttomien paikkana."
Kaupunki yritti lähestyä nuoria kirjeitse. Sadalle lähetettiin kirje, ja viiteen tuli vastaus.
Kolehmainen nauraa. Kirjeet jätetään lattioille lojumaan.
"Nuoria pitäisi lähestyä mahdollisimman suoraan, ja jos se ei ole mahdollista, niin sähköisesti. Voisi vähintäänkin lähettää vaikka sähköpostin, jossa sanottaisiin ihan suoraan, että hei, meillä olisi sinulle töitä. Eikä kierrellä ja kaarrella, että voisitko mahdollisesti tulla juttelemaan kanssamme."
Myös jalkautuvaa sosiaalityötä voitaisiin tehdä, mutta kaupungin resurssit eivät riitä siihen.
"Henkilökohtainen jutteleminen tepsisi varmasti. Olisin itsekin ollut häkeltynyt, jos joku olisi tullut koputtamaan ovelle ja tarjoamaan töitä. Jos ei siinä vaiheessa kiinnosta, on jo vajonnut syvälle oman ajatusmaailmansa syövereihin."