Oulun seudun maan­jä­ris­tys oli Suomen voi­mak­kain vuo­si­kau­siin – "hei­lut­ti jak­ka­raa tääl­lä­kin"

Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan järistyksen voimakkuus oli noin kolme magnitudia. Havaintoja järinästä tehtiin eri puolilta Oulua sekä lähikunnista.

Maa järisi Oulun seudulla torstain ja perjantain välisenä yönä noin puoli yhden aikaan yöllä. 

Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan voimakkuus oli 3,2 magnitudia, ja keskuspaikka oli Limingan eteläosissa 37 kilometrin syvyydessä.

Havaintoja järinästä jaettiin jo minuutteja järistyksestä sosiaalisessa mediassa eri puolilta Oulua ja lähikunnista. Lukuisissa kommentteissa Kaleva.fi:ssä ja somessa kerrotaan muun muassa järistyksen aiheuttaneen kovaa tärinää asunnoissa ja ikkunoiden helinää.

Lumijoen Varjakassa asuva Anne Kujanpää-Kemola ajatteli aluksi, että ääni aiheutui siitä, kun myrsky rysäytti jäät rantaan.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle järinä ei aiheuttanut tehtäviä aamun aikana. Päivystävän palomestarin mukaan kaksiosainen tärähdys tuntui selvästi paloasemalla.

Oulun hätäkeskukseen vuoromestari Mika Mattila kertoo, että myös hätäkeskukseen tuli joitakin yhteydenottoja heti maanjäristyksen jälkeen.

Järistys tuntui myös hätäkeskusksen tiloissa, jotka sijaitsevat maan alla.

– Sen verran tärisi, että heilutti jakkaraa täälläkin, Mattila kuvailee.

Suomen voimakkain järistys vuodelta 1882

Edellisen kerran Pohjois-Pohjanmaalla laajasti tuntunut maanjäristys tapahtui keväällä 2016.

Suomen alueella koettavat maan järähtelyt ovat valtaosin sen verran maltillisia, ettei niistä tavallisesti aiheudu aineellisia vahinkoja. Esimerkiksi jäykät kivirakenteet ja rappaukset voivat kuitenkin huonolla onnella haljeta tärinän seurauksena.

Suomen alueen voimakkain tiedossa oleva järistys tapahtui 23. kesäkuuta 1882 Perämeren pohjukassa. Sen voimakkuudeksi on arvioitu noin 5 magnitudia, kerrotaan Seismologian instituutin verkkosivuilla.

Tuohon aikaan raportointi ja seuranta on ollut hyvin hataraa nykyiseen verrattuna, mutta se tiedetään ettei tuolloinkaan tuhoja juuri tullut.

Torniossa ja Ruotsin puolella savupiipuista oli pudonnut runsaasti tiiliä, ja uuneissa huomattiin murtumia aina Hyrynsalmella ja Reisjärvellä saakka.

Ensimmäiset havainnot perjantain vastaisena yönä sattuneesta maanjäristyksestä antoi yöllä Euroopan ja Välimeren alueen seismologisen keskuksen (EMSC) reaaliaikainen palvelu. Se mittasi voimakkuudeksi noin 3,5 magnitudia. Järistyksen keskipiste asettui palvelun mukaan Limingan ja Lumijoen alueelle Perämeren rannalle.

Uutista tarkennettu järinän voimakkuuden osalta uusilla tiedoilla 8.12. kello 9.36.