Tuotanto-, työpaikka- sekä väestökehityksellä mitattuna kasvu on vuosina 1995–2000 ollut nopeinta Uudellamaalla, Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Heikointa kehitys on ollut Lapissa, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa.
Kasvumaakuntien menestys selittyy erityisesti tuotannon muuta maata paremmalla kehityksellä. Heikoimmin kehittyneillä alueilla varsinkin tuotanto on jäänyt jälkeen koko maan vauhdista, mutta myös työpaikka- ja väestökehitys on ollut heikkoa. Viime vuodet eivät ole muuttaneet kehityksen suuntaa.
BTV-vertailussa kärkeen sijoittuvat muutamat elektroniikkateollisuuden keskukset sekä suuret keskusseudut. Kärjessä Salon seutu, seuraavina Oulun seutu sekä Helsingin, Lohjan, Maarianhaminan ja Tampereen seutukunnat.
Heikoimman kehityksen seutukunniksi ovat monien maaseutumaisten seutukuntien ohella pudonneet perinteiset teolliset seutukunnat, jotka ensimmäisinä toipuivat lamasta: Kemi-Tornio, Raahe, Sydösterbottens kustregion ja Jakobstadsregion.
Niiden heikon kehityksen taustalla on erityisesti tuotannon raju lasku. Heikoimman kehityksen maaseutumaiset seutukunnat ovat usein alkutuotantovaltaisia ja syrjäisiä alueita, jotka ovat jääneet muusta maasta jälkeen niin tuotannossa, työpaikka- kuin väestökehityksessäkin.
Lamavuosien jälkeen alkanut keskittymiskehitys jatkuu.
Suurimpien kasvukeskusten asema on vahvistunut entisestään ja erot kaikkein parhaiten ja heikoimmin menestyneiden alueiden välillä ovat kasvaneet. Suuressa osassa maata toivutaan edelleen 1990-luvun lamasta.
Väkiluku on 1990-luvun puolivälin jälkeen kasvanut eniten suurissa Oulun, Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Turun seutukunnissa. Näiden seutukuntien väkiluku on kasvanut yhteensä noin 160 000 hengellä eli tuplasti yli koko maan väestökasvun.