Oulun por­va­rit löy­ty­vät va­sem­mal­ta

Vasemmistoliiton ja demareiden valtuutetuista suurin osa kuuluu siihen 10 prosenttiin, joka tienaa Oulussa eniten.

arkistokuva
arkistokuva
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oululaisten asioista päättää sangen hyvätuloinen porukka.

Kaikista oululaisista tulonsaajista vain 10 prosenttia tienaa enemmän kuin 52 407 euroa vuodessa, mutta Oulun kaupunginvaltuutetuista heitä on yli puolet eli 35 kappaletta. Valtuutettuja on 67.

Sama ilmiö on havaittu muuallakin, esimerkiksi Tampereella. Se sen sijaan saattaa yllättää Oulussa, että suhteellisesti eniten kovatuloisia on vasemmistopuolueissa.

Vuonna 2012 vasemmistoliiton 10 valtuutetusta seitsemän ansaitsi enemmän kuin 52 407 euroa. Demareissa kuusi valtuutettua yhdeksästä mahtui tähän joukkoon. Demareista kuitenkaan yksikään ei ollut aivan kymmenen kärjessä, kun taas vasemmistoliitosta oltiin sijoilla viisi ja seitsemän.

Perussuomalaisia kovatuloisimpien joukossa on kolme, joten kahdeksan valtuustopaikan puolue on suhteellisesti laskien listalla kolmantena.

Koko valtuuston hyvätuloisin oli Juha Vuorio (ps.), jonka tulot ovat 22 kertaa niin suuret kuin valtuuston vähiten ansaitsevalla Janne Hakkaraisella (vihr.). Tuotekehitysinsinööri Vuorion vuosiansiot ovat 185 087 euroa, opiskelija Hakkaraisen 8 348 euroa.

Sen sijaan esimerkiksi keskustan 19 valtuutetusta ”vain” seitsemän tienasi enemmän kuin 52 407 euroa ja kokoomuksen 13 valtuutetusta kuusi. Heidän joukossaan on myös valtuuston toiseksi suurituloisin Johanna Koskelainen (kok.).
Eniten kymmenen kärjessä listalla on keskustalaisia, neljä kappaletta.