Viime talvena tuli selväksi, että tekeillä olevaan Puistojen Oulu -kirjaan tarvittiin lyhyt yhteenveto Oulun poppeleista. Yhteenveto - ei kai se kovin suuri asia ole, kun aiempiakin selvityksiä on tehty? Vanha karttakin löytyi Kasvitieteellisestä puutarhasta, kaksi metriä kertaa kaksi metriä kokoinen lakana.
Kartan tekivät Niilo Karhu ja Tauno Ulvinen vuonna 1980. He merkitsivät Oulusta lakanalleen kymmenen lajia ja tuhansia puita. Yleisimmän lajin asemesta kilpailevia ruhtinaanpoppeleita löytyi 2 651 ja palsamipoppeleita 2 653 kappaletta. Ongelma oli tietysti se, mikä puu oli säilynyt paikallaan miltei 30 vuotta, mikä hävinnyt.
Poppelit ovat tunnetusti vaikeita tunnistaa lajilleen. Kun riipii ruhtinaanpoppelin oksaa, päätyy kasaan hämmästyttävän erilaisia lehtiä. Ja muotokieli vielä runsastuu, jos siihen lisää rungosta ja juurista kasvavien vesojen lehtiä. Poppelit tekevät monenlaisia lehtiä, ja lehtimuoto on opeteltava noin yleensä ottaen ja oikeasta paikasta oksaa. Mutta poppeleita ei voine alkaa opetella pelkästään lehdistä.
Päätin itse aloittaa poppeleihin tutustumisen huhtikuussa, apunani Niilo Karhun laatima määrityskaava talviasuisille puille. Määrityskaavan ideana on kurkistaa edellisvuotisten vuosikasvainten väri. Väri katsotaan oksan alta, ja se voi olla oranssinkeltainen tai erisävyisen harmaa tai ruskea. Ja sitten tutkitaan oksan poikkileikkausta (kulmikas-pyöreä), karvaisuutta, silmun kokoa ja muotoa ja tahmeutta. Näillä pääsee jo pitkälle! Sillä karvaisuuskin voi olla laikuttaista, pitkiä karvoja lyhyitten lomassa tai kaljuuntuvaa...
Opettelin ensin yleisimmät lajit, ruhtinaanpoppelin ja palsamipoppelin. Varmat ruhtinaanpoppelit löytyivät vielä tuolloin Karjasillalta Kaupunginojan varresta.
Mutta istutetut ruhtinaanpoppelit ovat siementäviä emipuita, ja niiden siemenet karvoineen tunkeutuvat ikkunanraoista sisään huoneisiin. Lisäksi niiden lehdet ruskettuvat ja latvukset harsuuntuvat jo elokuusta lähtien. Nämä ominaisuudet ovat kääntäneet yleisimmän puulajin vaa´an palsamipoppeleiden hyväksi. Kaupunginojan puut ja Madetojan musiikkikeskuksen edustan puut, keskustan monet puistopuut ja myös Heinäpään Kyösti Kallion puiston puut on kaadettu. Nyt keskustasta alkaa olla vaikea löytää ruhtinaanpoppelia.
Palsamipoppelin oksa on ruskea, pyöreä, paksu ja kolho verrattuna ruhtinaanpoppelin oranssiin. Nuoria palsamipoppeleita näkyy paljon katupuina, ei niinkään puistopuina. Kadun varressa ne kasvavat säännöllisinä riveinä. Lehdettömänä aikana näkee niiden oksarakenteen selvästi: pikkuoksat haarautuvat tasaisesti kuin naulakon piikit.
Poppelit ovat hyvin erilaisia nuorina ja vanhoina. Nuoren palsamipoppelin oksisto on säännöllinen, mutta vanhempana sen muoto yleensä hajoaa. Tässä suhteessa se on erilainen kuin Oulun puistojen ehkä tällä hetkellä näyttävin poppelilaji, laakeripoppeli. Laakeripoppeli saa vanhetessaan kruunun, kun latvukseen kasvaa miltei vaaka-asentoon suuria paksuja oksia.
Laakeripoppelit ovat suuria puita. Tunnetuin on Ainolassa, pääportilta katsoen puiston vasemmalla laidalla oleva suuri yli satavuotias puu. Minä muistan sen 1970-luvulta ensirakkauden ja ylioppilaslakin ajoilta. Toinen suuri puu on Isokadun varressa Vaaran puiston kupeessa, ja kolmannet Madetojan puistossa, esimerkiksi kolmiotalon edessä.
Venäläistä perua ja suuria puita ovat vielä riippapoppelit. Hienoimmat puut kasvavat Plaatansaaressa eli Maaherransaaressa heti kaupungin puoleisen portin luona.
Oksatunnistukseni meni riippapoppelin kohdalla vikaan. Myös sen ylivuotinen verso on oranssi, mutta muut versoerot suhteessa ruhtinaanpoppeliin melko pieniä. Kun vuonna 1996 ilmestyneessä Puisto-oppaassa paikalle oli merkitty myös ruhtinaanpoppeleita, menin lankaan, ja alkukesästä painoon menneeseen Puistojen Oulu -kirjaan jäi tähän kohti kirvelevä virhe.
Kaikki sillankorvan suuret ja nuoret puut ovat riippapoppeleita. Juuri nämä oksiltaan samantapaiset lajit on helppo tunnistaa toisistaan kesällä, niin lehdistään kuin sukupuolestaan.
Viimeinen Oulun suurikokoisista poppelilajeista on berliininpoppeli. Kaksi berliininpoppelia on Oulussa keskeisillä paikoilla - toinen kauppahallin kulmalla Rantakadulla, toinen näkyy silloilta Lohipadonniemellä. Se on Oulussa melkein näin harvinainen, vaikka se Lahdessa on Karhun mukaan ollut yleisin poppeli.
Myös tavallinen haapa on poppeli - samaa Populus -sukua. Niinpä kolmanneksi yleisin istutettu poppeli on pylväshaapa, jota Karhun ja Ulvisen selvityksessä havaittiin vajaat 200 kappaletta. Nythän sitä näyttää kasvavan joka puolella.
Ehkä suurin muutos poppelien koristepuukäytössä on ollut siirtyminen pienempiin ja erityisesti kapeisiin puihin. Pian kai kehitetään parvekepoppeli!