Oulun luot­ta­mus­paik­ko­jen jako selvä ensi kuussa, Lokkaa ei enää kutsuta neu­vot­te­lui­hin

Neuvottelujen vetäjä, keskustan valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja Jukka Kolmonen joutui keskeyttämään ensimmäisen neuvottelun. Aito suomalainen yhteislista ei saa enää kutsua Oulussa neuvottelupöytään.

Jukka Kolmonen vetää neuvotteluja luottamuspaikkojen jaosta Oulussa. Arkistokuvassa hän keskustelee apulaiskaupunginjohtajana toimineen Sinikka Salon kanssa.
Jukka Kolmonen vetää neuvotteluja luottamuspaikkojen jaosta Oulussa. Arkistokuvassa hän keskustelee apulaiskaupunginjohtajana toimineen Sinikka Salon kanssa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Valtuustoryhmien väliset neuvottelut Oulun luottamuspaikkojen jaosta jatkuvat tänään maanantaina siten, että jokaisesta puolueesta neuvotteluun osallistuu yksi henkilö.

– Kokoonnumme sitten ensi perjantaina isolla ryhmällä, kertoo neuvottelujen vetäjä, keskustan valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja Jukka Kolmonen.

– Silloin on mahdollisuus jo katsoa, miten valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajuudet jakaantuvat. Keskusteluun tulevat myös valtuuston varapuheenjohtajat.

Toukokuun lopussa päättyvällä kaudella valtuuston varapuheenjohtajia on ollut neljä.

– On mahdollista, että käsittelemme perjantaina jo myös suurten lautakuntien puheenjohtajuudet, Kolmonen sanoo.

Kokous jouduttiin keskeyttämään

Valtuustoryhmien edustajat ovat olleet koolla vasta kerran viime torstaina.

Kokoukseen osallistuivat kaikki kuntavaaleissa valtuutettuja saaneet puolueet sekä Aito suomalainen yhteislista (asy).

Kolmonen oli joutunut keskeyttämään torstaisen neuvottelun.

– Asy:n Junes Lokan kanssa neuvotteluista ei tullut yhtään mitään. Hän ei hyväksynyt puolueiden sopimusta, että luottamuspaikat jaetaan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti, Kolmonen kertoo.

– Käytös ei ollut sellaista, että hän voisi olla mukana neuvottelemassa, eikä häntä enää kutsuta neuvotteluihin. Tämä on kaikkien muiden neuvottelijoiden yhteinen tahtotila.

Kolmonen korostaa, ettei luottamuspaikkojen jakoa koskevissa neuvotteluissa ole mahdollista "leikkiä" muille urille.

– Luottamustehtävien jako suhteellisuusperiaatteen mukaan on kirjattu lakiin. Demokratia toimii niin, Kolmonen korostaa.

– Lokka sai reilun mahdollisuuden, mutta hän halusi sössiä sen. Pelisäännöt ovat selvät, mistä neuvotellaan. Lokalla säännöt olivat hukassa, Jukka Kolmonen jatkaa.

Puolueilla on selkeä tavoite saada neuvottelut luottamuspaikkojen jaosta valmiiksi toukokuun puoliväliin. Neuvottelujen tulos vahvistetaan uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa 5. kesäkuuta.

Kolmonen sanoo, että Aito suomalainen yhteislistakin tulee saamaan sille kuuluvan edustuksen luottamustehtävistä, vaikka sen neuvottelija ei olekaan enää mukana pöydässä.