Oulun leik­kauk­sia ei haluta niellä - eri­kois­luok­kien adressi kerää kan­nat­ta­jia

Oulun kaupunki suunnittelee lakkauttavansa peruskoulun erikoisluokat 3.-6.-luokkalaisilta.

Kuvataideluokka. Arkistokuva.
Kuvataideluokka. Arkistokuva.
Kuva: Eljas Sallmen

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen julkisti maanantaina kaupungin ensi vuoden talousarvioesityksen ja samalla tukun säästökohteita.

Yksi esityksen kohdista on se, että peruskoulun erikoisluokat lakkautetaan 3.-6.-vuosiluokilta.

Moni oululainen on kuitenkin asiasta eri mieltä. Maanantaina iltapäivällä perustettiin nettiadressi, joka vastustaa erikoisluokkien lakkauttamista. Adressi on kerännyt jo ensimmäisen päivän runsaasti allekirjoituksia. Adressi avattiin hieman kello 15:n jälkeen, ja kahdeksan tuntia myöhemmin allekirjoituksia oli yli 1100.

Kaupunginjohtajan esityksen mukaan erikoisluokkamalli ei ole nykyisessä Oulussa tasa-arvoinen, koska osa oululaisista asuu niin kaukana keskustasta. Esityksen mukaan uusia 3.-luokkalaisia ei enää valittaisi erikoisluokkiin.

Myös Tuiran alakoulun lakkauttaminen saa aikaan vastustusta. Facebookin perustetun ryhmän mukaan Oulun kaupungintalolla järjestetään tiistaina iltapäivällä mielenosoitus Tuiran koulun puolesta.

Ilmoita asiavirheestä