Lukijalta
Mielipide

Oulun kuntatalous pysyy omissa käsissä oman työn kehittämisellä – myös kuntien tuloveron nosto tarvitaan

Oulun kaupungin talouden tasapainottamista on selvittänyt samainen konsulttiyhtiö Perlacon Oy kuin Rauman kaupunginkin.

Oulun kaupungin talouden tasapainottamista on selvittänyt samainen konsulttiyhtiö Perlacon Oy kuin Rauman kaupunginkin. Konsulttiyhtiön lääkkeet lienevät samat kuin Raumalle.

Palveluja ja toimintoja tulee ulkoistaa niin paljon kuin Oulun kaupungin päättäjät uskaltavat. Vastuulliset Oulun päättäjät eivät kuitenkaan purematta niele konsulttiyhtiön raakoja esityksiä.

On hyvä, että Oulun kuntapäättäjät puhuvat Perlaconin selvityksen osalta työkalupakista. Tärkeintä kuitenkin on, että kuntapäättäjät ryhtyvät toimiin yhdessä henkilöstön kanssa.

Rauman kaupunki hylkäsi Perlaconin vahvan ulkoistamislinjan ja aloitti henkilöstön kanssa kehittämistalkoot. Rauman kaupunki oli kokeillut jo ulkoistamista, mutta otti ulkoistetut toiminnot omakseen. Ulkoisella palvelutuottajalla kun eivät työntekijät ja rahat riittäneet palvelun tuottamiseen ja siten laatu kärsi, eli työt jäivät tekemättä.

Ja tottahan se on, kunnan omaa työtä kehittämällä yhdessä henkilöstön kanssa kunnan talous on päättäjien omissa käsissä. Niissä kaupungeissa, joissa ulkoistamista on tehty paljon, ollaan ulkoistamisen kierteessä, koska kunnan omat rahat ovat yksityisen tuottajan taskussa.

Kunnan talouden suhdanteita voidaan tasata omaa työtä kehittämällä ja palveluja ja toimintoja jaksottamalla. Keskeistä on palvelumuotoilun keinoin tuotettavat palvelut eli kunnan palvelutoiminnan painottaminen asiakaslähtöiseksi tarvepohjalta. Palveluverkon osalta on tehtävä uudistamista ja tässä henkilöstön näkemys on erityisen tarpeellista. Henkilöstöllä on varmasti näkemys siitä missä on mahdollisuus säästää ja miten palveluverkko toimii parhaiten.

On siis tärkeää, että asiakkaan tarve ja henkilöstön osaaminen kohtaavat Oulun kaupungin palvelujen toimintojen ja palvelujen kehittämisessä.

"Niissä kaupungeissa, joissa ulkoistamista on tehty paljon, ollaan ulkoistamisen kierteessä, koska kunnan omat rahat ovat yksityisen tuottajan taskussa."

Oulun kuntapäättäjät eivät ole lehtitietojen mukaan valmiita nostamaan kunnan tuloveroa. Ajatus ei ole looginen. Suomen kuntien paikallisvero ei ole korkea. Ruotsissa paikallisvero on 27–35 prosentin välillä.

Suomen kunnissa olisi jo aika myöntää, että lisärahoituksen hankinta on kuntien itse hankittava. Kuntien tuloveron nosto tarvitaan, sillä vanhusväen määrä kasvaa ja palvelutarve kasvaa samalla. Tämä ei ole ilmaista. Näitä palveluja ei voida myöskään tuottaa yksityisen voimin halvalla. Huonosta vanhustyön laadusta on vahva todiste viime vuoden ”vanhusgate”. Samoin varhaiskasvatuspalvelujen laatu on ollut heikkoa ja puutteellista yksityisen tuottamana.

Toivon päättäjille rohkeutta lähteä aidosti kehittämään Oulun kaupungin palveluja omana toimintana yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa.

Päivi Niemi-Laine

puheenjohtaja, JHL

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.