Lukijalta
Mielipide

Oulun kaupungintalo kuuluu kuntalaisille – hallintopalatsien aika on ohi, yhteisesti omistettujen arvorakennusten on oltava avoimessa, niiden arvoa vastaavassa käytössä

Nyt on otollinen hetki avata tämä arvorakennus kuntalaisille ja matkailijoille. Nykyaikaiseen hallintotyöhön vanha kaunotar soveltuu huonosti, hallinnolle löytyy kaupungista paremmin toimivia tiloja.

Kaupungintalo odottaa isoa peruskorjausta. Ennen sen tekemistä pitäisi päättää, mihin käyttöön talo kunnostetaan, kirjoittavat eri puolueiden kaupunginvaltuutetut.
Kaupungintalo odottaa isoa peruskorjausta. Ennen sen tekemistä pitäisi päättää, mihin käyttöön talo kunnostetaan, kirjoittavat eri puolueiden kaupunginvaltuutetut.
Kuva: Annika Ollanketo

Oulun seurahuone valmistui kaupungin paraatipaikalle vuonna 1886, kun tarvittiin juhlavat puitteet rautatieyhteyden juhlistamista varten. Erikoisosaajia ympäri Eurooppaa hankittiin toteuttamaan rakennuksen vaatimia töitä, arkkitehtisuunnittelusta ja sähköistyksestä kattomaalauksiin. Tämä päivänä tunnemme rakennuksen kaupungintalona.

Kaupungintalo on historiansa aikana toiminut monessa tarkoituksessa: hotellina ja ravintolana, sodan aikana saksalaisten päämajana, kaupungin arkistona, kaupunginteatterin näyttämönä ja viimeiset vuosikymmenet kaupungin keskushallinnon kotipesänä ja kunnallispolitiikan kokouspaikkana.

Kaupungintalo odottaa mittavaa ja kallista peruskorjausta. Ennen korjauksen valmistumista on ratkaistava, mihin käyttöön rakennus korjataan. Nyt on otollinen hetki avata tämä arvorakennus kuntalaisille ja matkailijoille. Nykyaikaiseen hallintotyöhön vanha kaunotar soveltuu huonosti, hallinnolle löytyy kaupungista paremmin toimivia tiloja.

Kaupungintalon kellarikerroksessa voisi toimia suurelle yleisölle avoin kahvila-ravintola. Ensimmäisen kerroksen kokoushuoneet voisivat olla kokouskäytössä niin, että valtuusto ja muut poliittiset toimielimet voisivat siellä kokoustaa.

"Kaupungin museoille on pohdittu uusia tiloja tai nykyisten peruskorjausta. Kaupungintalo olisi hyvä paikka kaupungin historiasta kertovalle museolle."

Juhlasali ja lämpiö soveltuvat monenlaisiin tilaisuuksiin, mikä on talon historian aikana tullut todistetuksi. Helsingin kaupungintalon Valkoinen sali on vuokrattavissa tapahtumiin ja juhliin, toiminnasta vastaavat tapahtuma-alan ammattilaiset. Sama malli voisi toimia Oulussakin.

Kaupungin museoille on pohdittu uusia tiloja tai nykyisten peruskorjausta. Kaupungintalo olisi hyvä paikka kaupungin historiasta kertovalle museolle. Oulun vanha keskusta on surullisen hiljainen iltaisin ja viikonloppuisin, ikkunat pimenevät virka-ajan jälkeen. Yleensä ”vanha kaupunki” tarkoittaa kaupungin historiallista, sykkivää ydintä, jossa on kivijalkakauppoja, ravintoloita ja kulttuuritarjontaa niin omille asukkaille kuin matkailijoille.

Hallintopalatsien aika on ohi, demokraattisessa kaupungissa yhteisesti omistettujen arvorakennusten on oltava avoimessa, niiden arvoa vastaavassa käytössä. Vapautetaan vanha seurahuone hallinnon ikeestä ja avataan ovet ihmisille ja kulttuurille. Kaupungintalo kuulu kuntalaisille.

Martti Korhonen

yhdyskuntalautakunta pj.

valtuutettu (vas.)

Jarmo J. Husso

kaupunginhallitus

valtuutettu (kok.)

Pirjo Sirviö

hyve-lautakunta pj.

valtuutettu (sd.)

Satu Haapanen

siku-lautakunta pj.

valtuutettu (vihr.)

Juha Huikari

kaupunginhallitus

valtuutettu (kesk.)

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.