Brügge on toinen Euroopan tämän vuoden kulttuuripääkaupungeista. Brüggea ei tunneta Suomessa juuri lainkaan, vaikka syytä olisi. Se kun on ainutlaatuinen paikka: harvinaisen hyvin säilynyt ja lähes puhdaspiirteinen keskiaikainen kaupunki. Se on melkein kuin ajan pysäyttämä jäänne vuosisatojen takaa.
Muualle Brüggen maine on kiirinyt. Kaupungissa käy vuosittain noin kaksi miljoonaa turistia. Tänä vuonna kulttuuripääkaupungin maineen odotetaan nostavan vierailijoiden määrän viiteen, kuuteen miljoonaan. Pääosa heistä tulee Euroopasta.
Brügge on oululaisittain kiinnostava kaupunki myös siksi, että se sattuu olemaan Oulun kokoinen (120 000 asukasta) ja Oulun oloinen ainakin yhdessä suhteessa: Brüggekin on pelkkää alamaata ja lättänä kuin pannukakku. Kun asiat suhteellistaa ja panee perspektiiviin, Oulun Pokkitörmäkin vaikuttaa melkoiselta mäeltä Brüggen mittakaavassa. Kaupungissa ja sen ympäristössä kun ei ole kumpareen kumparetta.
Oulussa on käyty ilahduttavan vilkasta ja reipashenkistä keskustelua Franzenin puistosta. Ällistyttävää kyllä, teologian tohtori Arvi Seppäsen lanseeraamaa ideaa puiston muuttamisesta edustustason aukeaksi tai toriksi, ei ole tyrmätty suoralta kädeltä, vaikka niin oli pelättävissä.
Ihmiset ovat perusluonteeltaan jähmeitä ja konservatiivisia. Kaikki, mikä uhkaa tuttua kaupunkikuvaa ja ympäristöä, vaikuttaa epäilyttävältä. Moni onkin ollut oikopäätä valmis hautaamaan Seppäsen idean syvälle kirkkopuiston maaperään. Mutta yllättävän moni on myös innostunut miettimään, miltä Franzenin aukio näyttää ja mitä kaikkea se toisi tullessaan.
Ajatus Franzenin puiston muuttamisesta Helsingin Senaatintorin kaltaiseksi edustusaukioksi on herättänyt sen verran mielenkiintoa, että olisi sääli, jos kaupungin luottamusmies- ja virkamiesjohto antaisi asian hautautua kaikessa hiljaisuudessa, kuten tapahtui 1960-luvun lopulla. Puiston roolia Oulun kaupunkikuvassa pitää punnita rauhassa puolelta jos toiselta. Kaikkein tärkeintä olisi käydä läpi kerrankin kunnolla toinen vaihtoehto, eikä tyytyä tekemään johtopäätöksiä lonkalta.
Jos tuomiokirkon edustalle ei lopulta löydy fiksumpaa käyttöä kuin koivutarhaus, annetaan asian olla. Mutta vasta kun toinen vaihtoehto on tutkittu läpikotaisin ja siitä on käyty kunnon kansalaiskeskustelu.
Asia ei kuitenkaan etene, jos kaupungin johto istuu laput silmillä ja korvilla eikä ole huomaavinaankaan, mitä kaupungilla puhutaan ja mikä kaupunkilaisia kiinnostaa. Asiaa saattaisi auttaa, jos kaupungin luottamusmiesjohto avartaisi maailmankuvaansa ja perehtyisi kunnolla historian merkitykseen kaupunkien matkailustrategian kannalta. Menneisyys tulvii kävijää vastaan myös Dublinissa, mutta se ei avaa silmiä niin kuin historiaa joka askeleella tihkuva Brügge tekee.
Matkailun merkitys elinkeinona kasvaa räjähdysmäisesti, kun sodan jälkeen syntyneet sukupolvet vaihtavat pysyvästi vapaalle. Eläkeläismatkailijoista syntyy Eurooppaan miljoonien maksukykyisten matkailijoiden potentiaali. Monet heistä ovat kolunneet Eurooppaa ristin ja rastiin, mutta harva on suunnannut matkansa pohjan perukoille asti. Siinä riittää Oululle haastetta.
Brüggessa on kolme avonaista toria. Keskustori eli kauppatori sijaitsee eurooppalaiseen tapaan aivan kaupungin keskustassa. Hieman pienempi, häikäisevän kauniiden historiallisten rakennusten reunustama aukio löytyy vain kivenheiton päästä. Kolmanteen aukioon törmää noin puolen kilometrin päässä keskustorilta. Merkillepantavaa on, että kaikki ovat puuttomia. Keskustorilla ei kasva puun puuta. Kahta muuta aukeaa reunustaa jokunen lehtipuu.
Kaikkialla muualla Brüggessa kasvaa lehtipuita, nurmea, pensaita ja kukkia niin, että koko kaupunki on kuin suuri puutarha, ydinkeskustaa lukuunottamatta. Tämän tapainen perinteinen eurooppalaisen kaupunkikeskustan malli oli Oulussakin Carl Ludvig Engelin mielessä 1800-luvun alussa, mutta jostakin syystä myöhemmät polvet hylkäsivät sen ja päättivät muuttaa Oulun tuomiokirkon edustan koivuhaaksi.
Oulu himoitsee turisteja, ja näkee vaivaa saadakseen matkailijoita kaupunkiin. Brüggessä käy kaksi miljoonaa turistia vuodessa. Oululle olisi kova juttu, jos edes prosentti heistä lohkeaisi Pohjolan valkeaan kaupunkiin. Se tietäisi 20 000 turistia vuodessa. Promillekin olisi hyvä saavutus.
Brügge on säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä ja olemuksensa sattuman oikusta. Kaupunki oli niin köyhä 1800-luvun lopulla, ettei sillä ollut varaa purkaa matalia ja pittoreskeja kivitalojaan. 1900-luvulla kaupungissa sytytti: ei niitä pidäkään purkaa. Nyt miljoonat ihmiset vaeltavat sen takia vuosittain Brüggeen.
Oulu ei voi koskaan kilpailla Brüggen kanssa historiallaan. Oulussa kun ei ole osattu antaa arvoa vanhalle kulttuuriperinnölle eikä edes kaupungin merellisyydelle, viime vuosia lukuunottamatta. Kaupungilla on kuitenkin omat vahvuutensa, historia mukaanlukien. Oulun pitäisi vain tehdä paljon enemmän tuodakseen sitä esiin. Tervaporvarien kaupungista ja high tech -Oulusta on leivottavissa kiinnostava matkailukohde, jos niin vain päätetään tehdä.
Moniko turisti tulee Ouluun nähdäkseen Franzenin puiston koivut. Tuskin kukaan. Moniko oululainen käy Franzenin puistossa koivujen vuoksi? Kovin harva. Kuinka moni kävisi katsomassa Engelin 1800-luvun alkupuoliskolla suunnittelemaa historiallista aukeaa ja ihailemassa sitä reunustavia komeita rakennuksia? Aika moni saattaisi käydä. Koivujen ongelma on siinä, että niitä kasvaa jokaisen kotipihalla. Hupisaaretkin ovat täynnä koivuja, mutta eivät ne ketään Ouluun vedä.
Tuomiokirkon lähistöltä löytyy historiallinen Oulu. Kirkkotori, Pokkitörmä, Pikisaari, kaupungintalon alue ja koko jokisuisto muodostavat Hupisaarten kanssa huikean kokonaisuuden. Oululaisten pitää vain kaivaa ensin esiin kaupunkinsa historia ja tarjoilla se sitten vieraille kiehtovasti. Ei kukaan mene vuodesta toiseen Brüggeen. Matkailijat janoavat koko ajan uutta.