Oulun Kärpät varoittaa Facebook-sivuillaan verkkohuijareista, jotka ovat jälleen liikkeellä jääkiekon Liigan finaaliotteluiden tiimoilta.
Tänä keväänä ei ole vielä tullut vastaan suoranaisia väärennettyjä lippuja, mutta trokarit ovat liikkeellä, sanoo Kärppien toimistopäällikkö Hanna-Kaisa Lyytikäinen.
"Systeemihän on sellainen, että kun netistä lipun ostaa sen saa pdf:nä, jonka voi lähettää vaikka kuinka monelle ja kuitenkin sisälle pääsee vain yksi", Lyytikäinen sanoo.
Lyytikäisen mukaan huomenna nähdään jääkiekkoareenan ovella, onko moni mennyt halpaan ja onko jopa väärennettyjä lippuja liikkeellä. Keväällä 2014 nähtiin myös väärennettyjä lippuja.
"Niillä lipuillahan ei sisälle pääse ja jos on kalliilla ostettu niin siinä se tulee se itku ja hammasten kiristys."
Lyytikäisen mukaan netissä on monenlaista myyjää liikkeellä.
"Asiakkaita on helppo löytää kun nyt on niin kiinnostava juttu myynnissä. Lippupalvelun säännöissäkin tosin jo lukee, että lipun myyminen edelleen on kiellettyä, eli jo pelkkä lipun myyminen on sääntöjen rikkomista."
Lyytikäisen mukaan liput tulee ostaa Lippupalvelusta tai virallisista ennakkomyyntipisteistä.
"Siten pääsee varmasti katsomaan matsia."