Tyrkätään poika metsään, ja jos susi ei syö, pojasta tulee metsästäjä.
Näin maalaili toimitusjohtaja Juha Junno viime maaliskuussa, kun Mikko Haapakoski haki ensimmäisiä askelmerkkejään Kärppien päävalmentajana.
Maanantaina selvisi, ettei Haapakoskesta tullut pitkäaikaista metsästäjää. Mutta kuka Haapakosken lopulta söi?
Ei ainakaan susi.
Entisenä huippupelaajana Haapakoski tiesi varmasti, mitä syksyn esityksistä seuraa. SM-liigakiekko on huippu-urheilua, jossa täytyy takoa tulosta. Pehmeille arvoille ei ole sijaa. Eikä menneiden muistelulle.
Silti kannattaa pitää mielessä viime kevät. Tuolloin Haapakoski käänsi Kärppien kurssin. Kärpät väsytti JYP:n ikimuistoisessa puolivälieräsarjassa ja silotti TPS:n mestaruustietä ratkaisevasti. Ainakin Turussa osataan arvostaa Haapakosken työtä - ja ehkä Oulussakin vielä joskus, kun pöly ja jäähileet laskeutuvat.
Lyhyt päävalmentajapesti on vain marginaalinen osa siitä työpanoksesta, jonka Haapakoski on elämänsä aikana Kärpille antanut. Pelaajana ja valmentajana.
Kärppien organisaatiossa on vakavan itsetutkiskelun paikka. Kärpät tuo mieleen sokean sorsastajan, joka roiskii urheilutoimenjohtaja Harri Ahon haulikolla sinne tänne ja toivoo sormet ristissä onnenkantamoisia.
Vielä takavuosina Kärppien toimistolla naureskeltiin avoimesti Jokereille. Seuralle, jolla on Hjallis Harkimon kasvot ja joka vuosi toisensa jälkeen yritti ostaa menestystä epätoivoisesti.
Kaudella 2010-2011 Kärppien piti olla SM-liigan työteliäin joukkue. Sitä se ei ole.
Kun satunnainen katsoja tarkkailee piippuhyllyltä vaikkapa Vladimir Sicakia, hän ei näe jääsoturia, vaan huippupalkatun virkamiehen, joka käy Kärpissä vain ja ainoastaan töissä.
Ehkä Kärppien nimi pitäisi vaihtaa Oulun Jokereiksi. Niin mukavoitunut ilmapiiri Raksilassa nykyisin vallitsee.
Voi olla, ettei yksi Aravirta ehdi korjata asennevammaa. Siihen tarvitaan Kai Suikkanen.