Mainos

Oulun Idea­par­kiin avataan uusi kan­sain­vä­li­nen muo­ti­lii­ke – ”Alueen ihmiset ovat toi­vo­neet New Yor­ke­ria Ouluun jo pit­kään”

Oulun Ideaparkiin on avattu tänä vuonna monta uutta liikettä ja ravintolaa. Ideaparkissa on riittänyt kävijöitä myös korona-aikaan, ja turvallisen asioinnin varmistaminen on kauppakeskukselle tärkeää.

Oulun Ideaparkille on myönnetty COVID-19-sertifikaatti. Sertifikaatti on tunnustus siitä, että Ideapark on onnistunut vastaamaan kaikkiin turvallisuusvaatimuksiin ja huolehtinutt turvallisuustoimentoimenpiteistä parhaiden käytäntöjen mukaisesti COVID-19:n ehkäisemiseksi.
Oulun Ideaparkille on myönnetty COVID-19-sertifikaatti. Sertifikaatti on tunnustus siitä, että Ideapark on onnistunut vastaamaan kaikkiin turvallisuusvaatimuksiin ja huolehtinutt turvallisuustoimentoimenpiteistä parhaiden käytäntöjen mukaisesti COVID-19:n ehkäisemiseksi.

Oulun Ideaparkiin avataan uusi ja kauan odotettu vaatekauppa, New Yorker. Uusi kauppa tulee olemaan ensimmäinen laatuaan koko Pohjois-Suomessa.

”Alueen ihmiset ovat toivoneet New Yorkeria Ouluun jo pitkään. Nyt pystymme vastaamaan toiveeseen, ja uusi liike avataan Ideaparkiin keväällä. Se on kova juttu koko alueelle”, Oulun Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Jukka Korpimäki sanoo.

Ideaparkiin on avattu vastikään uusi Nordic Beauty Concept x Lumene -myymälä. Syksyllä kauppakeskukseen on tullut myös uusi Oulun kaupungin hyvinvointipiste, Burger King, Espresso House sekä lasten leikkipaikka Oskun Minipark.

Leluaitta tarjoaa elämyksiä lapsille

Lokakuussa Ideaparkiin avattiin myös uusi lelukauppa Leluaitta.

Leluaitta on yksityinen lelukauppa, jonka oululainen Anu Korjonen perusti vuonna 2017. Ensimmäiset Korjosen myymät lelut olivat puisia rakennussarjoja, mutta nyt Leluaitan hyllyillä komeilee kaikenlaisia värikkäitä, söpöjä, kimaltelevia, hauskoja ja pehmeitä leluja.

”Meidän toiminnassamme kaikkein tärkeintä ovat lapset. Kun lapset kävelevät sisään, he huutavat ensimmäisenä: ”Vaau!” Se on tässä työssä kaikkein parasta. Niitä vau-huutoja me kovasti yritetään saada kuulumaan”, Leluaitan yrittäjä Anu Korjonen kertoo hymyillen.

Leluaitassa reagoidaan nopeasti asiakkaiden tarpeisiin. Pieni suomalainen lelukauppa on joustava ja uusia leluja voidaan tilata lyhyelläkin varoitusajalla. Tämän joulun hittituotteita ovat olleet puristeltavat kakat, Minecraft-lautapelit sekä Squishmallows-pehmolelut.

”Meiltä voi rohkeasti kysyä paikan päällä tai soittaa, jos ei löydä haluamaansa tuotetta. Aivan kaikkia toiveita emme voi toteuttaa, mutta teemme kaikkemme, että kaikille löytyisi sopivat lelut”, Korjonen sanoo.

Oulun Ideaparkiin on saatu viimein lelukauppa. Leluaitan Anu Korjonen (vasemmalla) rohkaisee kysymään, jos jotakin tuotetta ei löydy valmiina hyllystä. ”Aivan kaikkia toiveita emme voi toteuttaa, mutta teemme kaikkemme, että kaikille löytyisi sopivat lelut”, Korjonen sanoo.
Oulun Ideaparkiin on saatu viimein lelukauppa. Leluaitan Anu Korjonen (vasemmalla) rohkaisee kysymään, jos jotakin tuotetta ei löydy valmiina hyllystä. ”Aivan kaikkia toiveita emme voi toteuttaa, mutta teemme kaikkemme, että kaikille löytyisi sopivat lelut”, Korjonen sanoo.

Leluaitta muutti Ideaparkiin Oulun keskustasta. Asiakkaat ovat ottaneet Leluaitan vastaan erinomaisen hyvin. Niin hyvin, että lelukauppaa laajennetaan ensi keväänä.

”Aina ei tarvitse olla ostoasioissa liikkeellä, täällä saa käydä katselemassa ja ihastelemassa muutenkin. Lelukauppa on lapselle aina yhdenlainen elämys”, Korjonen muistuttaa.

Leluaitan takahuoneesta voi löytää myös Anun tyttären, 6-vuotiaan Ronjan oman toimiston.

”Ronja on meidän tuotepäällikkö. Hän selailee mielellään tuote-esitteitä ja tutkailee tuotevalikoimaa ja antaa sitten suosituksia parhaimpiin leluihin”, Korjonen kertoo nauraen.

Ideaparkiin on avattu uusia ravintoloita

Uusien kauppojen lisäksi Ideaparkiin on avattu myös uusia ravintoloita. Syyskuussa ovensa avasi hampurilaisravintola Burger King ja lokakuussa kauppakeskukseen saatiin tunnelmallinen kahvila Espresso House.

”Kahvilaa oli odotettu todella kovasti. Vieraat ovat ihastuneet kahvilan miljööhön ja tunnelmaan. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta loistavasta kahvista ja herkullisista tuotteista”, Espresso House Ideaparkin kahvilapäällikkö Minna Laurila kertoo.

Espresso Housen aluepäällikkö Mika Salonen haluaa kiittää kahvilan vieraita hyvästä vastaanotosta.

”Haluamme luoda vieraillemme maailman parhaan kahvinautinnon ja tarjota elämyksen, johon kuuluu persoonallinen ja iloinen palvelu, laadukkaat kahvit ja syötävät sekä tietenkin upea miljöö. Tervetuloa herkuttelemaan ja nauttimaan kuppi kuumaa jouluostosten keskelle”, Salonen sanoo.

Kauppakeskusjohtaja Jukka Korpimäki on tyytyväinen, että Ideapark on onnistunut uudistumaan vaikeasta vuodesta huolimatta.

Vaikka keväällä kauppakeskuksessa oli hiljaista, kesäkuun jälkeen kävijöitä on ollut jopa edellisvuotta paremmin. Korpimäki uskoo, että juuri uudet ravintolat ja kaupat ovat vaikuttaneet kävijämääriin positiivisesti.

Ideaparkissa on turvallista asioida koronasta huolimatta. Kauppakeskuksessa on huomioitu hygienia-asiat hyvin huolellisesti.

”Ideaparkissa ei ole lounge-alueita tai läpikulkuliikennettä. Asiakkaat tulevat ostoksille tarpeiden mukaan, joten turvaväleistä ja suosituksista on helpompi pitää kiinni”, Korpimäki sanoo.

”Toivotaan, että tilanne normalisoituu nopeasti ja pääsemme palaamaan pian taas normaaliin arkeen takaisin.”

Ideapark palvelee koko joulun ajan joulupäivää lukuunottamatta.

Tutustu Oulun Ideaparkin liikkeisiin osoitteessa https://oulu.ideapark.fi/.

Fakta

Ideapark Oulu

arkisin klo 10–20

lauantaisin klo 10–18

Ravintolamaailma lauantaisin klo 10–20

sunnuntaisin klo 12–18