Oulun Har­taan­se­län ma­ti­kan­pyy­tä­jil­le pyyh­kei­tä

Oulun kaupungin kalastuksenvalvoja Osmo Ijäs on harmissaan Hartaanselän matikanpyytäjien holtittomuudesta. Kuusisaaren nokalla on pyynnissä satakunta matikkakoukkua. Jäljet kertovat että vain muutamia niistä on koettu säännöllisesti.

Kalakauppias Atri Kouri ja reilun kolmen kilon painoinen made. Mateen sesonki on parhaimmillaan Oulun korkeudella. Pohjoisemmilla vesillä se on myöhemmin.
Kalakauppias Atri Kouri ja reilun kolmen kilon painoinen made. Mateen sesonki on parhaimmillaan Oulun korkeudella. Pohjoisemmilla vesillä se on myöhemmin.

Oulun kaupungin kalastuksenvalvoja Osmo Ijäs on harmissaan Hartaanselän matikanpyytäjien holtittomuudesta. Kuusisaaren nokalla on pyynnissä satakunta matikkakoukkua. Jäljet kertovat että vain muutamia niistä on koettu säännöllisesti.

"Ei anna hyvää kuvaa pyytäjistä. Jos kalastajalla on aikaa panna pyydöt veteen, niin aikaa on oltava myös niiden kokemiseen", Ijäs sanoo.

Paikalta löytyy myös ohuella styroksilla ja lumella peitelty katiska-avanto, joka on merkitty vain muutamalla risulla.

"Hengenvaarallinen paikka. Kun tuohon astuu niin pahimmillaan henki lähtee", Ijäs sanoo. Hän merkkaa avannon punaisella varoitusnauhalla. "Tämän olisi voinut tehdä katiskan omistajakin."

"Koukut on koettava vähintään kahdesti viikossa. Todellinen kalamies ei sorru tällaiseen piittaamattomuuteen", Ijäs sanoo.

Parhaita pyyntipaikkoja on varattu myös "valekoukuilla". Kalastuslaki kieltää tällaisen menettelyn.

Ijäs muistuttaa, että oululaisia kalastuksenharrastajia suorastaan hemmotellaan. Keskeltä kaupunkia löytyy niin oiva ottipaikka, että sellaista saa muualta hakea eikä välttämättä sittenkään löydä. Oulujoesta ja sen Hartaanselältä nostetaan joka vuosi isot määrät lohta, taimenta, siikaa, ahventa, matikkaa...

"Kun on tällainen mahdollisuus niin jokaisen harrastajan tulisi muistaa myös pelin säännöt. Siitä hyötyvät kaikki", Ijäs sanoo.

Sesonkia riittää läpi vuoden: keskitalvella on matikka-aika, keväällä ahvenen ja siian, myöhemmin lohen ja taimenen.

Eikä maksa paljon. Esimerkiksi yhdellä neljän euron hintaisella koukkuluvalla saa pyytää 20:lla matikkakoukulla.



Häät
vilkkaimmillaan


Juuri nyt on matikkasesonki parhaimmillaan. Matikan häät kestävät Oulujoki-suistossa vielä muutaman viikon. Kala liikkuu vilkkaasti ja käy pyytöihin: koukkuun, katiskaan ja pilkkiin. Pohjoisemmilla vesillä kutuaika on myöhemmin. Esimerkiksi Irnijärvellä Kuusamossa matikan häät ajoittuvat helmikuun loppupuolelle.

Pilkkiavannot Kuusisaaren nokalla kertovat, että yöaikaan paikalla on käynyt vilske. Matikkaa pilkitään hämärissä ja yön pimeydessä. Kuusisaaren nokka on paikoista parhaimpia, on ollut aina.

Toki ylempää joestakin ja meren puolelta matikkaa nousee. Kutupaikat löytyvät tavallisesti alle kolmen metrin syvyydestä hiekka- ja sorapohjalta. Kutuaikaan matikka pitää erityisesti virtavedestä.

Paras pyyntiaika syöttipilkille on ennen ja jälkeen kudun. Kutuaikana kalaa saa parhaiten ryöstäjällä ja madeharalla.



Kannat
vähentyneet


Parhaimpina vuosina vielä 1980-luvulla matikan tilastoidut vuosisaaliit olivat 2,5-3,2 miljoonaa kiloa. Viime vuosina määrä on pudonnut noin miljoonaan kiloon.

Matikkakantojen pahimmat uhkatekijät ovat ilmaston ja vesien lämpeneminen ja muut ympäristömuutokset. Matikka ei pidä myöskään vesien rehevöitymisestä.

Tutkijat ovat raportoineet mateen lisääntymisongelmista myös Oulun edustan merialueelta. Saalismäärät ovat vähentyneet selvästi.

Vastoin yleistä käsitystä made on herkullista läpi vuoden, myös kesällä. Voimakkain pyynti ajoittuu kuitenkin kutuaikaan.

Vaikka made ei olekaan ulkoiselta olemukseltaan mikään ruusunen, se on ruokakalana herkullinen ja monipuolinen. Yleisimmin siitä valmistetaan keittoa tai muhennosta. Mutta myös paistettuna tai pariloituna vaalealihainen madefilee on erinomaista.

Joidenkin mielestä parasta kalassa on kuitenkin mäti ja maksa. Mäti on hienorakeista, ja ronkelimpienkin kulinaristien herkkulistalla ykkönen. Paistettu maksa on sekin herkuista herkuimpia.

Jotain ja paljonkin mädin arvosta kertoo sen hinta. Kaupan tiskillä mätikilosta saa maksaa yli 80 euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä