Oulun bud­jet­ti läpi ra­ha­muu­tok­sit­ta, jouk­ko­lii­ken­ne jäi ilman li­sä­mil­joo­naa

Oulun kaupunginvaltuustossa käytiin 51 äänestystä muutos- ja lisäysesityksistä, joista vain kolme meni läpi.

Joukkoliikenteelle ei herunut lisämiljoonaa valtuustolta. Arkistokuva lentokentän bussipysäkiltä.
Joukkoliikenteelle ei herunut lisämiljoonaa valtuustolta. Arkistokuva lentokentän bussipysäkiltä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana Oulun kaupungin ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman.

Valtuustossa käytiin 51 äänestystä muutos- ja lisäysesityksistä, joista vain kolme meni läpi. Yhteistä läpimenneille esityksille oli, etteivät ne vaikuttaneet budjetin loppusummaan yhtään mitään.

Aikaa yhtä äänestystä kohti kului tasan minuutti. Talousarviopuheet valtuustossa pidettiin runsas viikko sitten maanantaina.

Esimerkiksi joukkoliikenteen järjestämisessä on ensi vuonna tyytyminen 24 miljoonaan euroon. Esitys lisämiljoonasta kaatui selvin numeroin 41–26.

Yksityisteiden talviauraukset järjestetään ensi vuonna kaupunginhallituksen esittämässä muodossa. Hylkäys- ja muutosesitykset eivät johtaneet tuloksiin.

Niinpä yli 50 metrin mittaiset yksityistiet aurataan kaikkien oululaisten yhteiseen laskuun, jos tien päässä on yksikään asunto. Kaupunginhallituksessa tuo esitys oli edennyt äänin 11-6 lähinnä keskustan ja kokoomuksen voimin, mutta tukea oli tullut myös perussuomalaisista ja vasemmistoliitosta.

Oulun kaupungin toimintamenot ovat ensi vuonna 1 186 miljoonaa euroa. Tuloveroprosentti  on tasan 20.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä