Oulun apu­lais­kau­pun­gin­joh­ta­jis­ta tuli mää­rä­ai­kai­sia joh­ta­jia

Oulun kaupunginhallitus on päättänyt perustaa kolme määräaikaista johtajan virkaa konsernihallintoon.

-
Kuva: Janne-Pekka Manninen

Oulun kaupunginhallitus on päättänyt perustaa kolme määräaikaista johtajan virkaa konsernihallintoon. Virkoihin siirtyvät entiset apulaiskaupunginjohtajat yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikkiä lukuunottamatta sekä konsernipalvelujen hallintojohtaja.

Samalla apulaiskaupunginjohtajien palkka laskee nykyisestä 9 500 eurosta 7 500 euroon.

Sekä Sinikka Salo että Piia Rantala-Korhonen ovat huhtikuun alusta konsernihallinnon konserniohjausyksikön esimiehiä.

Salo on erityisasiantuntijana itsehallintouudistuksen jälkeen kunnalle jäävissä terveysasioissa.

Rantala-Korhonen toimii kansallisen ja kansainvälisen edunvalvonnan ja vaikuttamisen sekä suhdetoiminnan tehtävissä. Painopisteenä ovat EU-yhteistyöasiat sekä kaupunkikulttuurin koordinointi.

Hallintojohtaja Ari Heikkisestä tulee konsernihallinnon konsernipalvelut-yksikön johtaja. Hän erityisesti vastaa hallinnon palveluista, kotouttamisesta sekä työllisyyspalveluista sekä konsernihallinnon talouden ja toiminnan kokonaissuunnittelusta.

Tehtävät ovat määräaikaisia vuoden 2017 loppuun.