Kyllä tuli vähän mieltänsä pahoitettua, kun kuunteli Finlandia-palkitun Rosa Liksomin haastatteluja voiton huumassa. Liksom on ollut hieno kirjailija. Erityisesti Lapin murteella kirjoitetut alkuaikojen novellit tekivät vaikutuksen.
Liksom väänsi haastatteluissa sellaista stadin slangia niin kuin olisi jossakin Sörkan laitakujilla syntynytkin. Mihin se Ylitornion kieli oikein katosi? Eikös kirjailijan pitänyt olla Ylitorniolta syntyisin ja siellä kasvanut? Vaikka olisi asunut muualla suurimman osan elämästään, pitäisi murteen pysyä selkäytimessä. Kirjailijan pisteet laskivat roimasti.
Joskus muinoin kolmisenkymmentä vuotta sitten oli pari kaveria, joiden puheenparsi muuttui melkoisesti heidän päästyään lukioon. Avojalakaset oululaisveljekset osasivat yhtäkkiä puhua melko hesalaisittain. Muutaman vuoden päästä kun he pääsivät yliopistoon, he puhuivat jo täyttä tsökötystä.
Tampereen yliopistossa parikymmentä vuotta sitten oli yhdellä vuosikurssilla pari pohjoissuomalaista kaveria, oululainen ja kuivaniemeläinen. He puhuivat sinnikkäästi omaa pohjoisen murrettaan, vaikka etupäässä eteläsuomalaiset kurssikaverit katsoivat aluksi kummissaan.
Kuivaniemellä - vaikka paljon pohjoisempana onkin - puhutaan samanlaista murretta kuin Oulussa. Vielä niinkin kaukana kuin Kemissä murre on aika samanlaista. Ovathan kemiläislähtöisen Jope Ruonansuun sketsit usein silkkaa oulua.
Siinähän kävi Tampereella pian niin, että melkein puoli yliopistoa alkoi hokea "ookkonää ja ekkönääoo", kun ne pari tyyppiä pitivät kiinni omasta puhetavastaan.
Toistakymmentä vuotta sitten Oulusta Helsinkiin töihin muutti kohtalaisen korkea virkamies. Hän ei vaivautunut opettelemaan kirjakieltä tai etelän murretta, vaan puhui viimeisen päälle oululaisittain, vaikka työyhteisöllä oli usein naurussa pitelemistä ja vielä useammin erilaisia ymmärrysvaikeuksia.
Tämä mies puhuu edelleen tismalleen samalla tavalla ja on edennyt urallaan korkeimpaan asemaan, jonka siinä virastossa sillä alalla voi saavuttaa.
Ihan päinvastainen asenne oli sillä kuusamolaissyntyisellä opiskelijalla, joka Etelä-Suomeen yliopistoon päästyään pakottautui puhumaan yleismurretta, jotta ei vain erottuisi joukosta pohjoispohjalaisella puhetyylillään.
On varmasti totta, että Oulun murre ei ole kaunista kuultavaa niiden mielestä, jotka eivät sitä itse luonnostaan puhu. Varmasti se kuulostaa heidän mielestään tahattomalta huumorilta. Vähät siitä. Samalta kuulostaa stadin slangin tyyppinen puhe meikäläisten korviin.
Vaikka muoti ja muodikkuus ovat kavahduttavia asioita, yksi muoti suuresti ilahduttaa. Murteet ovat kuulemma muotia - ovat kuulemma olleet jo pidemmän aikaa. Toivottavasti se trendi ei vaihdu ihan heti.
Näkeehän sen kun katsoo ympärilleen. Isontuva Oulu viljelee imagokampanjoissaan Oulun murretta, ja eräskin valtamedia on lanseerannut reilun vuoden ajan Ookko nää -kampanjaa. Esimerkkejä löytyy vaikka mistä mainoksia myöten.
Oman murteen vaaliminen on aina paikallaan. Siten se brändi kasvaa eikä huonoilla englanninkielisillä kehulauseilla tai surkeilla vaahtopalloilla.
Elävänä pysyvä murre pitää asukkaiden itsetunnon korkealla, mikä vaikuttaa hyvinvointiin monella tasolla. Missään nimessä omaa murretta ei saa hävetä - eivät edes hesalaiset sitä leuhkaa sönkötystään.
On katastrofi, jos nuoret opettelevat väkisin puhumaan toisin. Onneksi Oulun seudulla nuoretkin puhuvat murretta.
Täytyy myöntää, että itsellänikin lukioiässä oli pieni musta hetkinen, kun eteläläisiä punkmuusikkoja ihaillessani yritin kääntää murteeni muuksi. Onneksi velipoika palautti äkäisesti ruotuun eikä siitä ole sen jälkeen tarvinnut livetä.