Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen tarjoaa oululaisille lisää oopperayhteistyötä.
Helmikuussa Lasten ja nuorten teatteripäivillä nähtiin koko perheen ooppera Suomalainen tapiiri yhteistuotantona, jossa orkesteriosuudet hoiti Oulun kaupunginorkesteri, laulajat tulivat Kansallisoopperasta, tekniikan ja esityspaikan tarjosi Oulun kaupunginteatteri.
Kun Helsingin oopperatalo menee remonttiin 2007, tarjoutuisi pääjohtaja Korhosen mukaan oivallinen tilaisuus tuottaa jokin muukin teos samalla periaatteella. Koska suuren talon toiminta pitää suunnitella vuosiksi etukäteen, päätöksillä alkaa olla kiire.
"Olemme valmiit lähtemään tällaiseen mukaan, mutta mitään konkreettista minulla ei valitettavasti ole vielä kerrottavana. Yksi vaikeus on se, ettei Oulun päässä näytä tällä hetkellä oikein olevan päätöksentekijöitä, koska esimerkiksi kaupunginteatterin johtaja vaihtuu pian."
"Meille sopisi sellainen malli, että teos esitettäisiin sekä Oulussa että myöhemmin samalla kokoonpanolla Helsingissä. Rahoituksen kannalta olisi eduksi, jos mukaan saataisiin tekijöitä ainakin yhdestä naapurimaasta", Korhonen selvitti lauantaina Kalevalle Savonlinnan Aida-oopperan ensi-illan yhteydessä.
Oulun kaupunginteatterista löytyy nyt riittävän suuri orkesterimonttu ja kaikki tarvittava näyttämötekniikka, kunhan esityskoneistoa ei paisuteta liian suureksi. Balettikin saattaa tulla kysymykseen.
Yhteistyö orkesterin ja kaupunginteatterin henkilökunnan kanssa sujui kevättalvella hyvin. Korhonen myös pani ilolla merkille, miten spontaanisti Oulun lapset ja nuoret ottivat vastaan Suomalaisen tapiirin esitykset.
40:n sekunnin debyytti
Lauantain Aidassa debytoi faaraon lähetin pikkuroolissa oululainen tenori Petrus Schroderus, jonka Erkki Korhosen palkkasi viime vuonna Kansallisoopperaan solistiharjoittelijaksi pian Timo Mustakallio -laulukilpailuvoiton jälkeen.
Schroderuksella oli Aidassa laulettavaa vain vaivaiset 40 sekuntia, mutta hän selvitti osuutensa vakuuttavasti.
Schroderus kertoo saavansa keväällä 2006 Kansallisoopperassa jo suuremman luokan töitä. Hän esiintyy Cassiona Verdin Otellossa ja laulaa Taminon osan Mozartin Taikahuilussa. Paminan roolissa nähdään tuolloin sopraano Mari Palo.
Mahdollisesta jatkosta Savonlinnassa Schroderus ei kerro mitään. Tavallisesti asioista perillä oleva Soile Isokosken manageri Pekka Pohjola kuitenkin arvelee, että Kansallisoopperan Taikahuilun jälkeen Schroderus tulee suurella varmuudella laulamaan Taminoa myös Savonlinnan Taikahuilussa 2006, onhan Schroderuksen nykyinen laulunopettaja Raimo Sirkiä myös oopperajuhlien taiteellinen johtaja.
"Täällä Savonlinnassa on runsauden pula taiteen tarjonnasta. Koko ajan voi seurata muiden harjoituksia. Ulkomaista porukkaa on paljon. Muuten oopperan tekemisessä vallitsee ihan sama kaava kuin muuallakin. Harjoitusperiodi vain on lyhyempi kuin Kansallisoopperassa", Petrus Schroderus kuvailee.
"Näyttämötyöskentely ei jännitä minua yhtään. Jos olen puupökkelön näköinen, se johtuu enemmän siitä, että ajattelen koko ajan musiikillista osaamista. Kapellimestaria pelkään enemmän kuin ohjaajaa. Jos musiikin kanssa tehdään kompromisseja, koko homma falskaa."
Kivasti vanhakantainen
"Tämähän on kuin joku Giuseppe Verdin ja Cecil B. DeMillen yhteistyöproduktio", ihmetteli kokenut amerikkalainen toimittaja ääneen Aidan väliajalla.
DeMille (1881-1959) oli Hollywood-ohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja, joka tuli kuuluisaksi historiallisista eepoksistaan. Hän teki muun muassa Kymmenen käskyä kahteen kertaan.
Aida, joka nyt lämmitettiin uudelleen neljän vuoden tauon jälkeen, on viihdyttävällä tavalla vanhanaikainen. Mutta yleisö pitää siitä; kukapa ei haluaisi kerran elämässään päästä mukaan DeMillen elokuvamaailmaan livenä.
Vetreitä egyptiläisiä sotilaita ja hoviväkeä nähdään lavalla niin runsaslukuisasti, että paikalla olleita henkilöstöjohtajia taatusti syyhytti päästä vähän saneeraamaan András Mikón vuodelta 1986 peräisin olevaa työvoimavaltaista ohjausta.
Mikó ei ole enää elävien kirjoissa, mutta Savonlinnan vallitseviin käytäntöihin kuuluu, ettei ohjaajien kuolemista laverrella käsiohjelmissa. Se on ymmärrettävää, moittihan viimeksi jopa Matti Salminen festivaalin nykyjohtoa vanhan kierrättämisestä ja riskien kaihtamisesta. Heidän näkökulmastaan taiteellinen riski on usein yhtä kuin taloudellinen riski. Kaikki on hyvin, kun lippuja myydään.
Taide tulee tässä ikään kuin bonuksena, jos on tullakseen. Siinä vain piilee vaara, että vaivalla hankittu kansainvälinen status ei enää pysy eikä kasva, vaan kuihtuu vähitellen olemattomiin.
Vahvojen naisten ilta
Musiikillisesti Aidan lauantainen ensi-ilta oli tykittävien naisten hallintaa.
Solisteista ehdottomasti valovoimaisimpana näyttäytyi Amneriksen osan tulkinnut puolalainen mezzosopraano Malgorzata Walewska. Hänen tumma täyteläinen äänensä upposi aina suoraan luihin ja ytimiin.
Myös amerikkalainen sopraano Michéle Crider teki vivahteikasta työtä oopperan nimiroolissa. Hänen mimiikassaan näkyi eniten edellä mainittuja DeMille-vaikutteita, mutta monet oikea-aikaiset nousut ja niiden vastapainoina hienot, äärimmäiset pianissimot todistivat kokemuksesta ja tyylin tuntemuksesta.
Meksikolaisen Rafael Rojasin sairastuttua ensi-illan Radamèksena lauloi Roman Muravitsky, joka on näyttämöllisesti sujuva, mutta äänellisesti ei kovin taipuisa venäläistenori. Hänessä oli vähän samanlaista dynamiikan suurpiirteisyyttä kuin espanjalaisen kapellimestarin Alberto Hold-Garridon johtamisessa.
Aidan esityksiä on Savonlinnassa vielä 30.7. saakka.