Ou­lu­lais­ten verot nou­sus­sa, naa­pu­rei­den las­kus­sa

Talousarviopäällikkö Armi Tauriainen antoi maanantaina julki ensimmäisen arvion, kuinka suuri voisi olla uuden Oulun veroprosentti. Tauriainen arvioi kuntien yhteisten talouslukujen perusteella uuden Oulun veroprosentiksi muodostuvan laskennallisesti keskimääräisesti 19,25.

Tauriainen kuitenkin korosti, että todellinen tulojen tarve ja taloustilanne vaikuttavat, kun lopullisesti ryhdytään määrittämään veroprosenttia Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin muodostamaan uuteen Ouluun.

"Uuden Oulun kunnissa ovat investointipaineet suuret."

Kaupunginvaltuusto vahvisti maanantaina Oulun ensi vuoden veroprosentiksi tasan 19 prosenttia. Myös muut liitoskunnat pitävät verotuksensa ensi vuoden nykyisellä tasolla.

Niinpä Haukiputaalla veroprosentti on 19,75 prosenttia, Kiimingissä ja Yli-Iissä tasan 20 sekä Oulunsalossa jo 20,50 prosenttia. Näin vuoden 2013 alusta tapahtuvan monikuntaliitoksen tuloksena oululaisille näyttäisi olevan tiedossa 0,25 prosenttiyksikön korotus kunnallisveroon, kun muiden liitoskuntien asukkaat saavat veronkevennykset.

Oulunsalossa kevennys olisi 1,25 prosenttiyksikköä. Jos Oulunsalossa asuvan veronmaksajan kunnallisverotettava tulo on 20?000 euroa vuodessa, kevenee kunnallisveron taakka uuden Oulun myötä 250 eurolla vuotta kohti. Oululaisen lisälasku on tällöin 50 euroa.

Ilmoita asiavirheestä