"Tuo meni... ja tuo ja tuo..." Oululainen Vesa Teppo kuljettaa sormeaan pitkin aurinkoisia lomakuvia ja synkkä luettelo jatkuu: tuo, tuo ja tuo. Äitejä, lapsia, kokonaisia suuria perheitä. Kuvissa he nauravat, polskuttelevat uima-altaalla tai poseeraavat kameralle rantahietikolla.
Nelihenkinen Tepon perhe ja isovanhemmat Esa ja Marja Koukkari palasivat Phuketista perjantaina. Heillä itsellään oli valtavan hyvä tuuri - ei naarmuakaan kenelläkään - mutta suurin osa matkatovereista jäi sille tielleen.
"Pahinta oli katsoa kadonneitten listaa Suomessa", huokaa Esa Koukkari. Erityisen kipeää teki lasten suuri määrä sillä listalla.
Saari hillitsi
painetta
Koukkarit ja Tepot pelasti hotellin vaihto muutamaa päivää ennen tsunamia. Ensimmäisen lomaviikkonsa he olivat Blue Village Pakarangissa eli samassa hotellissa kuin täpärästi pelastunut Sauli Niinistö. Uusi majapaikka oli kahdeksan kilometrin päässä myös rannalla, mutta edustalla ollut saari ilmeisesti hillitsi aaltojen painetta, eikä kuolonuhreja sillä suunnalla ollut kuin muutama.
Suru ja murhe Pakarangiin jääneiden matkatovereiden vuoksi on nyt pinnassa. Ensimmäisen lomaviikon aurinkoiset kuvat ovat täynnä nyt kadonneiksi ilmoitettuja ihmisiä. Muun muassa aaltoihin huuhtoutunut lastenkerho oli juuri se sama, jossa nelivuotias Elle edellisellä viikolla oli mukana. Kaikki kerhossa olleet lapset menehtyivät.
Myös oululaisseurueen Kata Beach -hotelli kärsi, mutta vauriot oli pienemmät kuin Patong Beachillä. Suojaa piti hakea nelikerroksisen hotellin katolta, sillä nelivuotiaan Ellen ja vajaan kahden vuoden ikäisen Weikon kanssa olisi ollut hankala kivuta ylös viidakkoon. Lapsille puettiin kaiken varalta kellukkeita ja pelastusrenkaita päälle, mutta onneksi seuraavat aallot jäivät matalammiksi.
"Melkein tässä tuntee jonkinlaista häpeää, että me näin vähällä selvisimme", pohtii Esa Koukkari. "Onko tämä oikeinkaan..." Kaikki on kuitenkin ollut äärettömän vähästä kiinni ja mitä jos -kysymykset täyttävät perheenjäsenten mielet.
Kotona
tuli itku
Marja Koukkarilla tunteet purkautuivat kotiovella.
"Silloin tuli itku. Ei sitä tilannetta paikan päällä niin ehtinyt erittelemään."
Matkatoimistolle ja paikallisen väen toiminnalle he antavat kiitoksen täydestä sydämestä. Seurue jäi vapaaehtoisesti myöhäisempään kotiinkuljetukseen, koska heillä ei ollut mitään hätää. He asuivat edelleen hotellissaan ja auttoivat henkilökuntaa siivoamaan paikkoja.
"Yllättävän pian hotelli saatiinkiin asuttavaan kuntoon, vaikka siivo oli kauhea", ihmettelee Esa Koukkari. Puutetta he eivät kokeneet, ruokaa ja juomaa oli. Tilannetta seurattiin BBC:n televisiolähetyksistä.
"Olisimme mielellään auttaneet paljon enemmänkin."
Vesa Teppo kävi jopa tarjoutumassa vapaaehtoiseksi ruumiiden tunnistamisessa, he kun kuitenkin tunsivat suuren osan suomalaismatkalaisista. Apua ei kuitenkaan otettu vastaan.
Puhuminen
tärkeää
Kotona Oulussa tilannetta on nyt purettu puhumalla. Uuden vuoden päivänä tuomiokirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa Koukkarit olivat mukana esirukoilijoina. "Vastustelin aluksi, kun oli aivan kuin häpeä siitä, ettei meille ollut mitään tapahtunut, eikä oikein ollut mitään sankaritarinoitakaan kerrottavaksi", kertoo Esa Koukkari.
Myöhemmin sekä hän että vaimonsa Marja olivat kuitenkin tyytyväisiä, että menivät mukaan. "Siitä oli apua itsellekin."