Määrittääkö harrastus ihmisen persoonan? Voitko heti harrastuksen kuultuasi kertoa, millainen ihminen on luonteeltaan? Luultavasti et.
Kyllä harrastus joitain piirteitä silti paljastaa. Todennäköisesti ihminen, joka ei halua laittaa itseään mukavuusalueen ulkopuolelle harrastaa jotain muuta kuin kestävyysurheilua. Rytmitajuton ihminen ei soita rumpuja, eikä maajoukkueessa voimistella ilman motivaatiota.
Olen entinen telinevoimistelija, jolta kului puhki yksi tärkeimmistä tekijöistä: motivaatio.
Kun harjoittelee yli 20 tuntia viikossa, tavoitteiden on oltava selvät. Jos treenaamisesta on kuitenkin tullut vastenmielistä, kannattaako siihen käyttää kaikkia noita tunteja?
Tämän kysymyksen kysyin itseltäni kaksi vuotta sitten, ja vastasin ei.
Silloin loppui oma voimistelu-urani, jota oli kestänyt yli 10 vuotta. Valinta ei tietenkään ollut helppo, enkä vieläkään tiedä, miten laji, joka oli aina ollut minulle niin rakas, vaihtoi täysin väriään viimeisten vuosien aikana.
En missään vaiheessa harkinnut urheilun lopettamista kokonaan, vaan olin jo varma uudesta lajistani, joka olisi tanssi. Paras ystäväni kuuluu suomen tanssieliittiin, ja hänen kannustuksellaan minusta tuli tanssija.
Olen luonteeltani kilpailuhenkisempi kuin edes olisi tervettä olla, joten uuden lajin piireihin astuminen ei ollut minulle helppoa.
Otin kuitenkin uudenlaisen asenteen ja kerroin itselleni, että enää ei tarvitse yrittää olla paras. Tästä uudesta lajista kuuluu vain nauttia, ja jättää turha kilpailu sivuun. Nyt oli aika ottaa rennommin.
Jostain syystä kuitenkin löysin itseni seisomassa parhaan kaverini kanssa suomenmestaruuskilpailuiden korkeimmalta korokkeelta. Niin hyvin ”rennosti ottaminen” minulta onnistui.
Näin tanssi vei minut ja kirotun kilpailuhenkisyyteni mukanaan. Uudet tanssikaverini ottivat minut avosylin vastaan, ja nopeasti tunsin olevani osa yhteisöä. Vaikka tanssista ja telinevoimistelusta löytyy paljon yhteisiä tekijöitä, loppupeleissä ne ovat kaksi täysin erilaista lajia.
Vaikea arvailla mitä tanssi merkitsee ei-tanssivalle, mutta kaikki tanssijat ovat kuulleet monesti, kuinka tanssi on vain taidetta ja kulttuuria, ei urheilua. Siinä se onkin, tanssin vetovoima ja kauneus: laji, joka yhdistää taiteen ja urheilun. Tämä on minun mielestäni tanssin kiinnostavin piirre. Tämä, ja se fakta, etten edes uskalla arvata kuinka monta tanssilajia maailmassa on: loputtomasti toisistaan eroavia, kiehtovia tanssilajeja, jotka tempaavat mukaansa ennen kuin huomaakaan.
Kysyin kaveriltani, 12 vuotta tanssia harrastaneelta Roosa Karjalaiselta, mitä tanssi hänelle merkitsee. Sain lyhyitä ja selkeitä vastauksia: ”Se on elämäntapa. Intohimo. Terapiakeino. Tapa ilmaista itseään ja kertoa tarinaa.”
Roosa on artisti tanssiessaan, ja vaikka en edes pysty vertaamaan meitä keskenämme, samaistun hänen vastauksiinsa. Tanssiessa omaan tilaan uppoaminen on miltei väistämätöntä, ja mikään ei auta omien stressinaiheiden unohtamisessa yhtä tehokkaasti kuin tanssitreenit.
Kysyin Roosalta myös, milloin hän kokee tanssin kaikkein raskaimmaksi ja ikävimmäksi. Hän kertoi, kuinka kauden lopussa, kun samaa koreografiaa on hiottu uudestaan ja uudestaan jo kuukausien ajan kilpailuja varten, alkavat omat taidot tuntua riittämättömiltä. Päässä on ajatus siitä, kuinka omassa tanssissa ei ole mitään mielenkiintoista ja huomiota herättävää. Ne ovat tärkeitä elementtejä tanssikisoissa pärjäämiseen.
Vaikka tällaiset tunteet joskus syövät tanssi-intoa, ne kestävät vain aikansa ja niistä pääsee nopeasti yli. Pian taas huomaa kävelevänsä tanssisalista ulos helmeilevä hiki ihollaan ja euforinen hymy kasvoillaan.
Jutun on kirjoittanut Kalevan toimituksessa tutustu työelämään ja tienaa -kesätöissä oleva Siiri Hakopää.