Vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittajuuden ja puolueen jäsenyyden jättänyt Yrjö Rautio ennustaa kirjeessään puoluejohtajalle Suvi-Anne Siimekselle vasemmistoliiton kuihtuvan viiden prosentin pienpuolueeksi.
Hän sanoo puolueen menettäneen aatteensa; se on hylännyt marxilaisen ja sosialistisen perinnön. Puolueeseen on Raution mukaan jäämässä vain joukko vanhoja stalinisteja, vihreitä, vaistonvaraisia uusänkyröitä, kourallinen idealistisia vaihtoehtoihmisiä ja muutama oikea vanha kansandemokraatti.
Rautio kävi poliittisen korkeakoulunsa oululaisessa kansandemokraattisessa Kansan Tahdossa, jonka päätoimittajan tehtävistä hän siirtyi Kansan Uutisiin. Jos Kansan Tahdon tahto olisi aikoinaan toteutunut, kommunistien perinnettä harteillaan kantava liike olisi kutistunut marginaalipuolueeksi jo paljon ennen kuin vasemmistoliitto edes syntyi.
Kansan Tahto päätoimittajansa Into Kankaan johdolla oli Suomen kommunistisessa puolueessa vaikuttaneen niin sanotun kirveslinjan lipunkantaja sisäisessä taistossa, joka alkoi 1960-luvun loppupuolella ja huipentui puolueen hajoamiseen 1980-luvun puolivälissä. Yrjö Rautio jatkoi samalla linjalla päätoimittajana Kankaan jälkeen.
Kirveslinjan näkyvimmäksi poliittiseksi pelimieheksi nousi kainuulainen kansanedustaja Arvo Kemppainen. Kirveslinja tähtäsi siihen, että puolueesta rassataan pois paitsi hoipertelijat, joita oli suurin osa enemmistöläisistä myös puolueen vähemmistö, taistolaiset.
Jos tämä rakennelma olisi toteutunut, pako laitavasemmalta sosiaalidemokraatteihin ja muihin puolueisiin sekä heittäytyminen pois politiikasta olisi edennyt monta kukonaskelta joutuisammin. Ehkä juuri siksi näin ei annettu käydä.
Vielä tuolloin kommunistit eivät halunneet antautua sosiaalidemokraateille taistelussa, jota näiden kahden työväenliikkeen suuntauksen kesken oli käyty ihmisten sieluista aina sisällissodan ajoista lähtien ja jo ennen sitä.
Sopii kysyä, ketä vasemmistoliittoon oikein jäisi, jos siitä ajettaisiin pois Raution kirveellään leimaama monenkirjava joukko? Entisistä kirveslinjalaisista ei taitaisi olla aatteen vetureiksi. Etenkin, kun monet heistä ovat jo tehneet rautiot eli livenneet pois laitavasemmalta.
Siinä kritiikissä, jota Yrjö Rautio esittää vasemmistoliittoa, sen politiikkaa ja aatteettomuutta kohtaan, on vinha perä. Vasemmistoliitto on kuin kirpputori: tarjolla on kaikkea kivaa ja erilaiselta näyttävää. Tässä se ei tosin eroa muista puolueista. Samoja kivoja tarjouksia löytyy niin sosiaalidemokraattien, keskustan kuin kokoomuksenkin kirppiksiltä.
Halutaan tunnustaa tai ei, mutta vasemmistoliiton aatteen perusta on rakennettu kommunistisen puolueen aatteellisille raunioille. Suomen sisällissodan jälkeen Moskovassa perustettu Suomen kommunistinen puolue puolestaan oli hirttoköydellä sidoksissa Neuvostoliiton kohtaloon. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Neuvostoliitto koki haaksirikon, aatteelle kävi kalpaten.
Kun Rautio haikailee nyt marxilaisen ja sosialistisen perinnön perään, voi vain kysyä, mistä hän oikeastaan haaveilee. Tuskin kuitenkaan siitä epäonnistuneesta kokeilusta, jota marxilaisuuden nimissä Neuvostoliitossa ja sen satelliiteissa harjoitettiin.
Marxilaista perintöä voi toki etsiskellä sosiaalidemokraattisesta puolueesta, jossa niin ikään ajoittain pysähdytään ihmettelemään, missä ja mikä se aate oikein on.