Ou­lu­lai­set ve­den­nei­dot läh­te­vät ison meren ran­nal­le, tai­to­uin­nin nuorten EM-ki­sat pi­de­tään Ma­dei­ral­la

Kolme oululaista taitouimaria osallistuu valmentajansa kanssa nuorten EM-kisoihin Portugalille kuuluvalla itsehallinnollisella saarella. Kolmikko osallistui Madeira-aiheiseen tietovisaan, jossa saatiin yllätysvoittaja.

Oulu
Nea Kämäräinen (vas.) Vilma Väisänen ja Mari Moilala pulahtivat harjoittelemaan Raatin uimahallin altaaseen. Edessä on vielä leiri Espoossa ennen kisamatkaa Madeiralle Portugaliin.
Nea Kämäräinen (vas.) Vilma Väisänen ja Mari Moilala pulahtivat harjoittelemaan Raatin uimahallin altaaseen. Edessä on vielä leiri Espoossa ennen kisamatkaa Madeiralle Portugaliin.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Nuoria urheilijoita alkaa jännittää.

Syy ei ole edessä oleva kisareissu vaan eteen ilmestyvät lehtiöt, joihin pitäisi kirjoittaa vastaukset neljään Madeira-aiheiseen kysymykseen.

Alkaa pienimuotoinen selittely, etteivät he ole vielä ehtineet tutustua määränpäähän, mutta vastarinnasta ei ole apua. Kysymyksiin on vastattava parhaan kykynsä mukaan.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä