Espoon kaupunginteatteri. Ivan Gontsharov - Jussi Helminen: Rakastunut oloneuvos Oblomov. Suomennos J.A.Hollo. Ohjaus Jussi Helminen. Lavastus Kimmo Sirén. Puvut Tellervo Helminen. Musiikki Tommi Koskinen. Valot Heikki Örn. Näyttelijät Oiva Lohtander, Eija Ahvo, Tapio Liinoja, Jorma Koho ja Risto Tuorila.
Näytelmä painettu käsiohjelmineen Kirja kerrallaan, Lasipalatsi 2003.
"Aika kuluu aatellessa, päivät päätä käännellessä!"
Vanhaan suomalaiseen hokemaan voisi tiivistää Ilja Iljitsh Oblomovin filosofian, jota hän aikanaan noudatti niin ansiokkaasti, että oblomovilaisuudesta on tullut käsite.
Oblomovilaisuus on laiskuutta ja joutenoloa ilmaiseva termi siitäkin huolimatta, että 1800-luvulle ajoittuvan tarinan sankari ei ole edes faktaa vaan kirjailija IvanGontsharovin luoma fiktiivinen hahmo, joidenkin - ehkei ihan puolueettomien - mielestä myös venäläisten ja venäläisyyden symboli
Joutenoloa ei ole ennättänyt harrastaa oululainen oloneuvos eli tuoreenpuoleinen eläkeläinen, näyttelijä Jorma Koho suostuessaan vierailemaan Espoon kaupunginteatteriin Rakastunut oloneuvos Oblomov -näytelmään Zaharina, päähenkilön palvelijana.
Maanmainion parin itsellensä Oblomoville, jota näyttelee oivallinen Oiva Lohtander, Koho muodostaa tämän nyrpeänä palvelijana päästessään niukoilla, tarkasti piirretyillä keinoilla osoittamaan tyylikkään viha-rakkaus -riippuvuuden massiivisena vetelehtivään isäntäänsä.
Kohon on hoksannut kutsua vierailulle Espoon kaupunginteatterin johtaja ja tämän näytelmän sekä dramatisoinut että ohjannut Jussi Helminen, jolla Oulun kaupunginteatterin johtajakautena 1980-luvun loppupuolella oli näyttelijäkunnassaan tämä Koho. Niin oli RistoTuorilakin, joka myös on kutsuttu Oblomov-työryhmään huijari Tarantjevin rooliin. Tuorila ei vierailuroolissaan ole parhaimmillaan. Hän ei vaikuta kovinkaan uskottavalta, siltä, että pystyisi huijaamaan virtahepomaista Oblomovia, jolla on ajattelevan tunneihmisen katse ja kärsivä olemus ja jota mainio palvelija vielä vartioi.
Vanhaan oululaiskokoonpanoon kuuluu vielä pukusuunnittelija Tellervo Helminen, eli entisiä oululaisia on Oblomovin kimpussa yhden tiernapoikaporukan verran.
Puvut ovatkin tässä tulkinnassa visuaalisella puolella tuikitärkeä väriläiskä ja epookinmuodostaja, koska varsinainen lavastus luo lautarakenteestaan huolimatta ankeaksi pelkistetyn betonisen amfiteatterin ilmapiirin. Sen keskiössä, lilliputtimaisella pyörönäyttämöllä sijaitsee Oblomovin divaani, joka on kokonainen akselinsa ympäri pyörivä maailma.
Taustalla vilahtelevat säätilat kuin television sääkartalla, joten tiedämme, missä muut menevät, vaikka kotitakkiinsa kääriytyneen Oblomovin elämä soljuukin surumielisessä umpiossa, jossa jokainen elämänmuutos on kauhistus.
Kauheudet kyllä houkuttelevatkin. Niille viettelevimmän muodon tarjoaa Eija Ahvon hahmossa laulajatar Olga Sergejevna, jota myöhemmin lohduttaa Oblomovin ystävä Andrei Stolz. Tapio Liinoja kirkasotsaisena saksalaissyntyisenä Stolzina, joka pelastaa saamattoman kaverinsa huijarin kynsistä ja korjaa samalla tähän rakastuneen Olgan, olisi varmaankin kärrännyt Oblomovinsa lääkärille, jos näytelmä olisi sijoitettu sata vuotta myöhempään aikaan.
Melko varmasti Oblomovilla olisi todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, pistetty kaveri lääkitykseen ja samalla kadotettu hyvä näytelmä.
Jos oululaiset haluavat nähdä juuri tämän pitkän kaavan mukaisen verkkaisen Oblomovin ja tämän palvelijan älykkäin ja pienin keinoin tulkitseman mittelön, oululaisten tulee muistaa, että suunta Revontulihalliin ei ole tällä kertaa pohjoinen vaan on tehtävä täyskäännös.
Ihmeiden aika ei ole ohi, Revontulihalli sijaitsee Helsingin kyljessä Tapiolassa, ei siis missään Lapin hiihtokeskuksen kupeessa, vaikka osoite saattaa suuntavaistoa hämätäkin.