Oulun diakonissalaitoksen kutsuvieraita viime perjantaina ilahduttanut Martti Ahtisaari kuuluu niihin ihmisiin, joilla on lukuisia kotipaikkoja tai jotka eivät ole kunnolla kotoisin mistään. Hän on syntynyt Viipurissa ja asunut sen jälkeen Kuopiossa, Oulussa ja Helsingissä, New Yorkissa sekä monessa muussa kaupungissa ulkomailla. Ahtisaaren kotipaikkaidentiteetti kiinnostaa oululaisia ja monia muita aivan erityisesti nyt, kun hän sai Alfred Nobelin nimissä jaettavista palkinnoista jaloimman: rauhannobelin.
Ahtisaari on ollut Oulua paljon pitempään kirjoilla Helsingissä, joten aivan puhtain sydämin eivät oululaiset ole voineet pitää häntä yhtenä meistä. Ei, vaikka Ahtisaari on antanut monin eri tavoin vahvoja merkkejä oululaisuudestaan. Hän aloitti muun muassa presidentinvaalikampanjansa Oulusta 1993 ja veti Pohjankartanon suuren salin tupaten täyteen. Hän kuuluu Helsingissä entisten oululaisten yhdistykseen, Rössypottuseuraan. Kunniajäsen on jopa isännöinyt kerran yhdistyksen kokouksen Mäntyniemessä. Ahtisaarella on Oulussa läheisiä ystäviä ja hyviä kavereita, joihin hän pitää yhteyttä, ja hän on jo sopinut tulevansa toukokuussa viettämään vanhojen opiskelukavereidensa kanssa 50-vuotiskokousta Ouluun.
Nobelisti käy mielellään esitelmöimässä Oulussa. Näin hän teki perjantaina ODL:n uuden hyvinvointikeskuksen vihkiäisissä. Kolme vuotta sitten hän piti merkittävän puheenvuoron Lehdistön päivässä Oulussa. Perjantaina hän lupautui Oulun yliopiston rahankeräyksen suojelijaksi.
Oululaisten kiinnostusta "omaa poikaa" kohtaan osoittaa puolestaan se, että he yrittivät saada taannoin Ahtisaaren kaupunginjohtajakseen. Mutta jos omiminen on mennyt liian pitkälle, kuopiolaiset ja helsinkiläiset ovat heittäneet herkästi herjaa oululaisten perustelujen heppoisuudesta. Hekin tuntevat lukkarinrakkautta Ahtisaareen.
Enää ei oululaisten tarvitse aristella omistushaluaan. Ahtisaari otti nimittäin Kalevan haastattelussa kantaa asiaan ja sanoi Ensio Siilasvuon ajatuskulkua lainaten, että kai hän on eniten oululainen, koska hän on viettänyt kaupungissa tärkeät teinivuotensa, jotka muovaavat ihmisen identiteettiä.
Tuota on vaikea pitää poliitikon lausuntona à la Paavo Lipponen. Lipposen bravuureihin puoluejohtajana ja pääministerinä kuului pisteiden veto kotiin kertomalla sukujuuristaan ja yhteyksistään eri paikkakuntiin. Ahtisaari on saavuttanut elämässään paljon. Hän on toiminut tasavallan presidenttinä ja korkeissa viroissa sekä YK:ssa että ulkoministeriössä. Nyt hän on myös arvostettu nobelisti. Hänen ei tarvitse pyrkiä enää mihinkään eikä mielistellä ketään, joten lausunnon voi ottaa kirjaimellisesti.
Oululaisille nobelistin lausunto aiheuttaa kuitenkin myös lisää päänvaivaa, koska Oulussa ei ole vielä päätetty sitä, miten kaupunki noteeraa Ahtisaaren rauhanpalkinnon. Hänelle olisi luontevaa omistaa Oulussa jokin julkinen tila, mutta idea on jo käytetty. Nobelistilla on jo Ahtisaaren aukio kaupunginkirjaston ja SAS Radissonin talojen edessä kauppatorin vieressä. Monet oululaiset ovat ehdottaneet puiston tai kadun nimeämistä Ahtisaaren mukaan, mutta se menisi liioittelun puolelle.
Jos yhdellä ihmisellä olisi samassa kaupungissa sekä aukio että puisto tai katu, se toisi mieleen entisen suuren itäisen naapurin henkilöpalvonnan tai Afrikan diktatuurien tyylitajun. Ahtisaari on mutkaton ja konstailematon ihminen, jolle voisi tulla sellaisesta epämukava olo.
Asiassa ei kannata hätiköidä. Oululaisuus kun ei lähde Ahtisaaresta pois pesemälläkään. Palkitsemisajatusta voi viedä kaikessa rauhassa eteenpäin kahta linjaa pitkin. Ahtisaaren aukion statusta voisi ensiksikin nostaa niin, että sen keskelle tai yhteyteen sijoitetaan nobelistin patsas. Patsas on vuosituhansia vanha arvostuksen osoitusmuoto. Aukion voi myös merkitä nykyistä paremmin.
Ahtisaaren aukio sijaitsee paraatipaikalla lähellä merta, kirjastoa, teatteria ja kauppatoria. Alue on kesällä täynnä väkeä, ja se on keskeinen paikka muulloinkin. Ahtisaari on kuin kotonaan ihmisten parissa, joten paikka sopii senkin takia hyvin tarkoitukseen.
Toinen mahdollisuus on, että Oulu perustaa muiden halukkaiden kanssa Ahtisaaren nimeä kantavan museosäätiön, joka ryhtyy keräämään kosmopoliitin elämäntyötä kuvaavaa aineistoa. Maailman merkkimiehillä ja presidenteillä on nimikkomuseoita, ja ne ovat suosittuja turistikohteita. Oulun imagolle tekisi terää, jos sillä olisi ainoana Ahtisaari-museo. Tieto siitä säväyttäisi eri puolilla maailmaa.
Sekin on ajateltavissa, että molemmat ideat toteutetaan.