Julkinen elämä Oulussa virkoaa helteillä kuin muurahaiskeko kevätauringon paisteessa. Oululaiset nousevat talvikoloistaan, avaavat kehonsa ilmaville pukimille ja viilettävät maan tasaisimpia pyöräilyteitä torille, Rotuaarille tai Nallikariin. Patiot täyttyvät terassi-ihmisistä. Vähintään kerran vuodessa on pakko kohdata ystäviä, tuttuja ja jopa sukulaisia.
Vai ovatko he turisteja? Nuo kaikki iloiset naamat, jotka kansoittavat julkiset paikat. Hyöriikö alkuperäisrotu vain omissa oloissa takapihoillaan ja marketeissa? Talvet kesät?
Toivottavasti arvailen väärin. Mutta kun tarkemmin muljauttellee ajatuksia, iso osa hyvän ja huonon päivän tutuista on kertonut olevansa syntyisin muualta kuin Oulusta. Se on tilastollisesti todennäköistä, sillä Ouluun on ajettu muuttokuormia ennätystahtia viime vuosikymmenet.
Arkipäivän havainnot joka tapauksessa vahvistavat ennakkoluuloa, että oululaiset eivät astu julkisuuteen kaikkein vikkelimmin. Sama henkii työpaikoille. Haluttomuus tulla esiin vaivaa monia virkanaisia ja -miehiä, joille työskentely julkisuudessa kuuluisi lakisääteisesti. Avoin keskustelu on demokratian eli kansanvallan ydintä, ei sen haitta. Alttius ellei peräti intohimo oman työn julkiseen arviointiin pitäisi tuntua itsestäänselvyydeltä niin neuvolalle, päiväkodille, koululle, vanhainkodille tai teatterille ja kirjastolle, kuten myös poliiseille, pelastajille tai sotilaille.
Sama pätee seurakuntiin, yhdistyksiin ja kaikkiin yhteisöihin, joissa ihmiset toimivat yhdessä. Vaikeinta avoimuus näyttää olevan yrityksille, joiden viestintää ohjailee ammattilaisten armeijakunta. Kuka työntekijöistä uskaltaa avata suunsa? Väitän, että 20 vuoden kuluttua päivittelemme millaisia neuvostoliittoja suuryritykset olivatkaan.
Julkisuudesta Oulussa yrittää huolehtia maailman mallien tapaan media. Sanomalehteä median yhtenä osana voi verrata toriksi tai foorumiksi. Journalismille eli toimittajien työlle ja erityisesti sen työn tuloksille, kuten sanomalehtijutuille voidaan asettaa vaatimus, että ne synnyttäisivät omanlaisen torinsa. Kansalaisten kohtaamis- ja keskustelupaikan.
Tunnetuin tori lienee Ateenassa, jossa kreikkalainen agora toimi antiikin filosofien, viisaiden miesten kokoontumispaikkana. Sanomalehdessä palstatilaa halutaan antaa muillekin kuin "viisaille" miehille. Internetin julkaisukanavat puolestaan tarjoavat uudenlaisia julkisia tiloja, jonne asemasta riippumatta on helppo tulla. Internetissä pääsee hetkessä kotiympyröistä kansainvälisille kentille.
Lähivuosina julkisen rajoja koetellaan aikaisempaa rajummin. Kysytään journalistien ammattitaitoa huolehtia myös yksityisyydestä, kun pyrkimys on lisätä avoimuutta. Salailua maailmassa nimittäin piisaa.
Kukin voi kysyä myös itseltään, mikä elämässäni kestää päivän valon.
Tuntuu luontevalta, että Oulujoen uimapaikoilla nököttää koppi, jossa saa suojassa vieraiden silmiltä vaihtaa uima-asun. Virtsan karkailuttaminen porttikäytävin ei sen sijaan tunnu terveeltä, eikä sekään, että rotuaarilta torin pisuaariin harppovien miesten pitää seisoa kaupungin ainoassa julkisessa urosvessassa ilman oven suojaa. Suunkin voisi avata muulloin kuin kahden promillen humalassa kello neljä yöllä. Olipa sitten avojalkainen tai Tyrnävän takaa tullut. Nainen tai mies.