Oululaisesta asunnosta on löytynyt tuholaisia, joita ei tiettävästi ole Suomessa aiemmin nähty. Oulun yliopiston hyönteistutkijan Juhani Itämiehen mukaan kuoriaisia on kymmeniä, ja ne ovat ehtineet muodostaa jo vahvan kannan.
Itämies pitää tapausta varsin harvinaisena.
- Satunnaisia elukoita tulee joka vuosi paljonkin. Se on kuitenkin harvinaista, että ne perustavat lisääntyvän kannan, hän toteaa.
Toistaiseksi ei tiedetä, mistä ja miten tuholaiset ovat oululaisasuntoon päätyneet. Muista asunnoista kuoriaisia ei ole tiettävästi ainakaan vielä löytynyt.
- Tuholainen on varsinkin mikroskoopilla tarkasteltuna aika jännän näköinen, mustankirjava ja koppiaiseksi jopa nätti. Se on vain 2-3 millin kokoinen, joten tavallisen ihmisen silmiin se on vain pikkuötökkä, Itämies kuvailee.
Kyseessä on tyypillinen tuholainen, joka pääsääntöisesti syö karvoja ja höyheniä. Tutkija pelkää ötökän kuitenkin syövän myös pellavaa, sillä asunnossa, josta tuholaiset löydettiin, on Itämiehen mukaan pellavaikkunatiivisteet.