Pakokaasun puhdistusjärjestelmiä raskaisiin työkoneisiin ja ajoneuvoihin valmistava oululainen Proventia perustaa tuotantotehtaan Tsekkiin.
Brnon alueelle perustettavasta tehtaasta tulee yhtiön ensimmäinen oma ulkomainen tuotantoyksikkö. Uusi tehdas aloittaa toiminnan tämän vuoden aikana.
– Tsekissä on paljon autoteollisuutta, vahvaa teknistä osaamista ja edulliset tuotantokustannukset. Hyvän sijainnin ansiosta voimme hyödyntää myös Puolan ja Slovakian osavalmistusta ja raaka-aineita. Lisäksi Tsekki on logistisesti lähellä myös asiakkaitamme Keski-Euroopassa, perustelee Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen uuden tehtaan sijaintia.
Proventialle oman tehtaan perustaminen tuli ajankohtaiseksi, sillä uusien EU:n päästömääräysten mukaiset pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmät siirtyvät sarjatuotantoon ensi vuodesta alkaen.
– Proventian strategiana on valmistaa tuotteet pääsääntöisesti alihankintana, mutta tietyt erikoistuotteet ja komponentit valmistamme kuitenkin itse. Tuotantomäärien kasvaessa meidän on vahvistettava myös näiden tuotteiden valmistuskapasiteettiamme, kertoo Lotvonen.