Valtion hallinnossa on jo pitkään osattu tilata ja tuottaa: esimerkiksi Suomen armeijalla ei enää ole juuri muuta omaa kuin aseet ja alushousut. Kasarmit omistaa Valtion Senaattikiinteistöt, maat metsähallitus, panssarivaunut huolletaan yksityisillä yrittäjillä ja sairaat varusmiehetkin kuskataan lähimpään sairaalaan eikä enää Helsinkiin Tilkkaan, kun terveydenhoito on ulkoistettu.
Aiemmin valtio ja kunnat tuottivat itse omalla henkilöstöllään valtaosan tarjoamistaan palveluista. Nyt ei välttämättä enää tehdäkään kaikkea itse, vaan palveluja tilataan sieltä, mistä se on järkevintä.
"Esimerkiksi tiestöstä vastaava tiehallinto ei itse rakenna metriäkään tietä, eikä edes suunnittele niitä, vaan pelkästään tilaa nämä työt esimerkiksi tieliikelaitokselta tai rakennusyhtiöiltä", havainnollistaa Oulun kaupungin strategiapäällikkö Juha Ojala.
Nyt muutos on tullut enemmän tai vähemmän rytinällä kuntiin. Tampereella on edetty vauhdilla, Oulussa hitaasti ja maltillisesti.
Tavoitteena säästö ja parempi laatu
Vanhaan virastomuotoiseen systeemiin verrattuna kyseessä on valtava muutos. Väki jaetaan tilaajiin ja tuottajiin. Päättäjät ja tilaajavirkamiehet keskittyvät siihen, millaisia palveluja asukkaille ja yrityksille tarjotaan ja tuotanto siihen, miten ne tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti.
Tuottaja voi kunnan oman organisaation lisäksi olla yksityinen yritys ja usein myös kolmannen sektorin yhteisö.
Tavoitteena ovat säästö, tehokkuus ja parempi laatu. Kuntalainen saa parempia palveluja, kun niiden laatu on tarkoin määritelty. Kun halvemmalla tehdään, säästynyttä rahaa voidaan käyttää palvelutason nostoon tai siirtää sinne, missä vielä enemmän tarvitaan.
Myös henkilöstön työtyytyväisyys on parantunut, kun pystytään keskittymään paremmin siihen, mitä tehdään, huomauttaa Ojala.
Oulussa malliin on totuteltu jo seitsemän vuotta.
Varsinainen pilotti on ollut päivähoito, mutta käytännössä pisimmällä ollaan teknisissä palveluissa: katujen, vesijohtoverkostojen rakentamisessa ja muussa maanrakennuksessa ja kunnossapidossa.
Seuraavana suuren askeleen ottaa sosiaali- ja terveystoimi, jossa tilaajat ja tuottajat erotetaan toisistaan melkoisella organisaatiouudistuksella. Uusi malli on haaste sisäiselle tiedottamiselle ja erityisesti hyvälle johtamiselle, sillä muutos koskee koko henkilöstöä.
Puheissa ja papereissa on tilaaja-tuottajamallin myötä alkanut vilistä sellaisia hankalalta kuulostavia sanoja kuten kustannuslaskenta, tuotteistaminen, kilpailuttaminen, palvelusopimus, sopimusohjaus, brutto- ja nettobudjetointi, liikelaitostaminen ja tulospalkkaus.
Mikä ihmeen tuotteistaminen?
Esimerkiksi tuotteistaminen tarkoittaa sitä, että palvelulle määritellään sisältö, hinta ja käyttöehdot. Kun tämä on selvää, voivat tilaaja ja tuottaja tehdä keskenään sopimuksen vaikkapa siitä, mitä, millaista ja minkä hintaista esikouluopetusta tai iltapäivähoitoa oululaislapsille tarjotaan.
Sopimusohjauksella tuottaja toisaalta tekee vain sen, mistä on sovittu -- ei enempää, mutta ei myöskään vähempää.
Koulupuolella ollaan systeemissä vielä lähtöruudussa, mutta suunnitelma on, että siellä tilaajana olisi opetusvirasto eli käytännössä opetustoimen johto ja tuottajina koulut.
Rehtori ja kaupunginvaltuutettu Yrjö Harju (sd.) on lautakunnan jäsenenä ollut mukana ajamassa sisään sosiaali- ja terveystoimen muutosta, mutta tilaaja-tuottajamallin soveltaminen koulumaailmaan tulee olemaan vaikeampaa.
"Kaksi samankokoista luokkaa voivat olla kuin yö ja päivä. Miten tulosta mitataan, miten määritellään suoritteet?" Harju aprikoi.