Koomikkona saan usein vastata kysymykseen "Miksi asut Oulussa etkä Helsingissä, jos valtaosa töistäsi on etelässä? Eikö arki pyörisi helpommin, jos muuttaisit?"
Vastauksenikin on aina sama: "Varmasti pyörisi, mutta en pysty luopumaan Oulun alueen luonnosta. Se on minulle liian tärkeä."
Vastaukseni on vilpitön. Kaltaiselleni lintuharrastajalle ja luontokuvaajalle Oulun alueen erilaiset elinympäristöt ja niiden rikas elonkirjo ovat loputon aarrearkku.
Silti irvistän joka kerta vähän sisäänpäin vastatessani. Oulun seudulla asuvan luonnonystävän perustila on pysyvä ristiriitaisuus: on vaikea suhtautua alueeseen, jonka mailla on Suomen luonnon ylivoimaisesti hienoimpia paikkoja – ja joka ei piittaa niiden hyvinvoinnista läheskään tarpeeksi. Vaikka mielellään markkinoimme aluetta luontoarvoilla, tosiasiassa eliöt saavat toistuvasti väistää rahan tieltä.
Oritkarin lintuparatiisi harvinaisten kahlaajalajien pesimäpaikkoineen on jäänyt musertavissa määrin asvaltin alle. Hietasaareen halutaan huvipuisto ja Hartaanselän rantaan asuntomessualue, vaikka Oulujoen suistosta löytyy koko kaupunkialueen paras biodiversiteetti.
Edes Liminganlahti ei säästy maaniselta massintakomisen tarpeelta. Alueen kehittämissuunnitelmiin kuuluvat kymmenet merimajat, jotka rakennettaisiin kosteikkoon ja yhdistettäisiin toisiinsa riippusilloilla. Alueella pesivien vesilintujen elämää ne vain haittaavat, mutta koska hyvinvoiva mustapyrstökuirikanta ei lihota kenenkään lompakkoa tarpeeksi, eläinten hyvinvointi on toissijainen asia jopa luonnonsuojelualueilla.
Toki välillä saavutetaan myös voittoja. Yli tuhannen hehtaarin suojelualueen perustaminen Sanginjoen metsiin on aidosti hyvä ja tärkeä päätös. Mutta silti näistä saavutuksista on vaikea iloita, kun aina seuraava luontokohde on menossa sirkkeliin.
Viimeisin suunniteltu tuhoamiskohde on Hiirosen alue, johon kohdistuu mittava asemakaavamuutos. Alueella pesivät monet vanhojen metsien tyyppilajit, kuten pyy, töyhtötiainen ja hömötiainen.
Nämä kaikki kolme suomalaisen metsäluonnon perikuvaa ovat uhanalaisia ja sen tärkein syy on suomalaisen metsäluonnon rajut muutokset, erityisesti vanhojen metsien häviäminen. Tätä tosiasiaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että Oulu haluaa viedä jälleen yhden turvan jo muutenkin ahtaalla olevilta lajeilta.
Tähän toimintatapaan täytyy saada aito ja pysyvä muutos. Meidän on lakattava pitämästä luonnon jatkuvaa tuhoamista "alueiden kehittämisenä". Jos Oulu haluaa brändätä itseään luontoarvoilla, silloin luonnosta täytyy myös pitää huolta.
Pelkään nimittäin sitä, että jonain päivänä joku jälleen kyselee syytä siihen, miksi asun Oulussa ja huomaan vastaavani että "jaa, enpä kyllä oikein itsekään tiedä".
Kirjoittaja on oululainen stand up -koomikko ja luontoharrastaja.