15-vuotias Jukka Ahola oli naulittuna television ääreen.
Ruudulla pyöri vauhdikas toimintaelokuva, jossa sankari teki selvää pahoista vastustajistaan terävillä potkuilla.
Lähipäivinä Aholan koulutoverit osasivat vedellä oikeista naruista. Poikia kiinnosti taekwondon alkava peruskurssi, ja he halusivat Aholan remmiin mukaan.
– Kiinnostuin heti, kun he mainostivat lajin pitävän sisällään paljon potkuja. Kurssilla oli lähes sata uutta harrastajaa, Ahola, 46, muistelee.
Syyskausi huipentui vyökokeeseen, jonka Ahola suoritti onnistuneesti Suomen silloisen päävalmentajan Fikret Gülerin valvovan silmän alla.
Ja sille tielle tuore vyönhaltija jäi.
Peruskurssin aikaan Ouluun perustettiin ensimmäinen taekwondoseura, Oulun ITF Taekwon-do ry, jonka toiminnassa Ahola on ollut mukana alusta alkaen.
Vuoden harjoittelun jälkeen 1988 vihreävöinen potkuspesialisti otti haltuunsa opettajan roolin.
Opettamisen ohella ankara harjoittelu tuotti tulosta: palkintokaappiin kertyi useita SM-mitaleita.
Uran kirkkain hetki osui Puolan EM-kisoihin 1994. Oululainen voitti kultaa toisen danin liikesarjoissa.
– Kun nousin palkintopallille ja kansallislaulu alkoi soimaan, tunne oli fantastinen. En laulanut, mutta olin mukana ajatuksen tasolla.
Menestyksen ja kokemuksen karttuessa Aholasta tuli seuransa päävalmentaja.
Uusi tehtävä sai kuitenkin jäädä melko nopeasti arpajaisiin osallistumisen takia 1998. Pääpalkintona oli oikeus tehdä töitä ja asua Yhdysvalloissa.
– Lähdin reissuun kahden matkalaukun kanssa. Lentokentälle päästessäni tajusin, että nyt en voi enää kääntyä takaisin. Piti yrittää pärjätä ihan itsekseen. Minulla ei ollut enää ihmisverkostoa ympärilläni.
Seikkailu ei jäänyt viikon tai kuukauden mittaiseksi. Kokonaisuudessaan Ahola vietti Yhdysvalloissa kymmenen vuotta. Ensimmäinen vuosi meni Pohjois-Carolinassa, loppuaika Minnesotassa.
Uusi ystäväpiiri laajentui nopeasti. Sattumalta Ahola tutustui taekwondon harrastajiin, joten rakas harrastus ei jäänyt maisemanvaihdoksen takia unholaan.
Taekwondon lisäksi Oulun yliopistosta 1997 diplomi-insinööriksi valmistunut Ahola työskenteli it-alan ammattilaisena.
Kansainvälisen työkokemuksen saaminen ei ollut ainoa positiivinen asia. Työpaikalle astellessaan Ahola ei osannut aavistaa, että työkaverina olisi tuleva vaimo.
– Rakastuimme työpaikalla. Koetimme pitää suhteemme salaisena, mutta jossain vaiheessa kaikki työkaverimme saivat tietää. Sitten meille syntyi kaksi lasta.
Yksin Amerikkaan lähtenyt Ahola tuli kymmenen vuotta myöhemmin takaisin Suomeen perheensä kanssa.
Etelä-Korean Soulissa syntyneen vaimon sopeutumista Suomeen helpottivat Oulun amerikkalaisten ja korealaisten yhteisöt.
Ahola pääsi vanhaan elinympäristöönsä nopeasti sisälle taekwondon kautta.
Vuonna 2012 oululaisen taekwondon sielu alkoi jälleen hoitaa seuransa pääopettajan tehtäviä, kun silloinen päävalmentaja vaihtoi paikkakuntaa.
Kuusi vuotta myöhemmin helmikuussa 2018 Ahola sai korkean tunnustuksen, kun opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hänelle liikunnan ja urheilun ansioristin.
– Risti pääsee puvuntakkiini paraatipaikalle.
Tällä hetkellä Oulun ITF Taekwon-do ry:n järjestämä lajin peruskurssi pyörii jälleen reilun kymmenen vasta-alkajan voimin.
Seurassa on aktiivisia harrastajia noin 50, joista yli puolet on alle 18-vuotiaita.
Vaikka seura ei ole suurimmasta päästä, sen toiminta on terveellä pohjalla. Räjähdysmäiseen kasvuun ei ole syytä pyrkiä.
– Määrä ei korvaa laatua. Tärkein asia on, että meillä on hyvin toimiva yhteisö. Jos kasvua tulee, sen pitää olla hallittua, eikä opetuksen laatu saa missään nimessä kärsiä, päävalmentajana toimiva Ahola sanoo.
Ahola on seurannut ilolla lasten ja nuorten innostusta lajia kohtaan. Hän uskoo, että taekwondossa opetetut eettiset ja moraaliset arvot ovat hyödyksi elämän aikana.
– Lapsilla on vielä elämä edessään. En tiedä, onko taekwondo heidän lopullinen harrastuksensa, mutta se ei ole pääasia. Tärkeintä, että heillä on joku harrastus.
Kun harrastajista suurin osa on lapsia, treeniaikojen olisi hyvä olla inhimillisiä. Aina se ei ole mahdollista.
– Lapsia ei voi laittaa treenaamaan kahdeksan jälkeen. Kun saamme harjoituspaikat ja -ajat kuntoon, voimme olla täällä vielä 30 vuoden päästä.
