Oululainen Jalla Board -käsityöbrändi haluaa rakentaa parempaa yhteiskuntaa työllistämällä työelämän ulkopuolella olevia kädentaitajia.
Jalla Boardin toiminnan taustalla on vastaperustettu Board Members Oy. Oululainen yritys hakee yhteiskunnallisen yrityksen statusta, joka tuottaa eettisiä kestävän kehityksen mukaisia tuotteita ja palveluita. Yhteistyökumppaneikseen yritys hakee parhaillaan muita yrityksiä, joille yhteiskuntavastuullisuus on tärkeää.
Yhtiön tavoitteena on tehdä Jalla Boardista laajasti tunnettu brändi. Tällä hetkellä Jalla Board -valikoimaan kuuluu lonkkareiden lisäksi koruja, kasseja ja vaatteita.
Idea Jalla Boardista syntyi joulukuussa 2016. Ensimmäiset Jalla Board longboardit eli -lonkkarit syntyivät talvella 2017 Oulun Tuirassa sijaitsevassa verstaassa Vuolle Setlementti ry:n tiloissa.
Jokaisen Jalla Boardin valmistaa käsin työelämän ulkopuolella oleva kädentaitaja, turvapaikanhakijasta pitkäaikaistyöttömään. Ensimmäiset laadukkaista puumateriaaleista käsintehdyt skandinaavista muotoilua edustavat Jalla Board -lonkkarit tulivat ennakkomyyntiin heinäkuun 2017 lopussa.
– Jalla Board on olemassa ainoastaan siksi, että se voi työllistää mahdollisimman monta työelämän ulkopuolella olevaa käsityöosaajaa. Haluamme tehdä näkyväksi kaiken sen näkymättömän osaamisen, mikä jää helposti piiloon koulutusta korostavassa yhteiskunnassamme, ja hyödyntää tätä osaamista koko yhteiskunnan hyväksi, kertoo Board Members Oy:n toimitusjohtaja Arttu Tavia.
Tavian mukaan yrityksen visiona on, että viimeistään ensi vuonna Jalla Board -käsityötuotteita tekisivät myös erilaisten toimintaryhmien ja esimerkiksi vankiloiden kädentaitajat sekä pienituloiset eläkeläiset.
– Ja tuossa vaiheessa meillä olisi mukana yhteiskuntaa kehittävässä käsityötoiminnassamme lukuisia yrityskumppaneita, hän jatkaa.