
Oululaisessa asianajotoimistossa työskentelevä asianajosihteeri Hilla Puhakka on saanut valtakunnallisen tunnustuksen.
Se työtehtävä on painunut poikkeuksellisen hyvin asianajosihteeri Hilla Puhakan mieleen.
Hän työskentelee asianajotoimistossa, jonka ulkomaalaistaustainen asiakas vangittiin ja jolla oli kaksi koiraa.
Löytöeläinkotiin toimitetut eläimet uhattiin lopettaa, mikäli niille ei löytyisi uutta omistajaa.
– Ajatus lopettamisesta tuntui kauhealta. Olen erittäin eläinrakas ihminen, Puhakka muistelee.
Hän lähestyi asiakkaan synnyinmaan suurlähetystöä ja sai yhteyden koirien kasvattajaan, joka oli halukas ottamaan koirat takaisin.
Puhakka hoiti käytännön järjestelyt ja lukuisat neuvottelut kuukausia kestäneessä monimutkaisessa kuviossa, jossa kasvattaja lopulta nouti koirat Suomesta.
– Se oli sykähdyttävä hetki varsinkin kun myös asiakas oli todella onnellinen lopputuloksesta. Muistan sen ikuisesti.
Käytännön järjestelyistä vastaaminen on asianajosihteerille arkipäivää.
Puhakka työskentelee oululaisessa asianajotoimistossa, jossa on hänen lisäkseen toinen sihteeri ja kaksi asianajajaa.
Puhakan laajaan toimenkuvaan kuuluu monenlaista assistentin työtä asiakaspalvelusta kalenterin hallintaan, kirjanpitoon ja arkistointiin.
Hän vastaa yhteydenpidosta sidosryhmiin, ottaa vastaan toimeksiantoja, hoitaa toimiston viestiliikennettä sekä perinteisiä toimistotehtäviä kopioinnista laskutukseen. Hän myös tilaa ja toimittaa eteenpäin asianajajan työssään tarvitsemia asiakirjoja, kuten tuomioita.
– Minun tehtäväni on varmistaa, että yritys pyörii järkevästi ja taloudellisesti tehokkaasti niin, että asianajajamme voivat keskittyä ydintehtäviinsä.
Asianajosihteeri on yleensä asiakkaiden ensimmäinen kontakti toimistoon. Puhakka puhuu heidän kanssaan puhelimessa päivittäin, vastaa sähköposti- ja tekstiviesteihin ja ottaa vastaan neuvotteluun saapuvia ihmisiä.
Hän pyrkii olemaan työssään rauhallinen ja ennen kaikkea empaattinen.
– Asiakkaan pitää voida tuntea, että hän pystyy kertomaan meille mitä tahansa ja hänet otetaan tosissaan, hän sanoo.
– Parasta on se, kun asiakas sanoo pitkän oikeusprosessin päätteeksi, miten merkittävästi työmme on vaikuttanut hänen elämäänsä.
Suvussa ei ole juristeja eikä Hilla Puhakka tuntenut ainuttakaan lakimiestä saati tällaisen sihteeriä ennen kuin hän päätyi itse hakeutumaan alalle. Se tapahtui rikossarjojen innoittamana.
Harjoittelujakso käräjäoikeudessa vahvisti tunnetta siitä, että hän oli löytänyt paikkansa. Jo opiskeluaikana hän pääsi töihin asianajotoimistoon, missä hänellä on nykyisin vakituinen työpaikka.
Kyseinen yritys hoitaa erityisesti rikos- ja lapsiasioita. Sihteeriltä edellytetään sitä, että hän on perillä kymmenistä eri jutuista. Puhelimen soidessa hänen on kyettävä keskustelemaan vuosiakin vanhoista rikosasioista takeltelematta.
– Onneksi minulla on hyvä muisti, Puhakka naurahtaa.
Oma-aloitteisuuden lisäksi työ edellyttää kykyä sopeutua alati muuttuviin tilanteisiin ja luovaa ongelmanratkaisutaitoa. Assistentti auttaa, jos vaikkapa asianajajan sukkahousut repeävät kesken työpäivän tai jos toimistoon pölähtää juuri vankilasta vapautunut, kielitaidoton, paperiton ja varaton asiakas.
Hilla Puhakkaa on luonnehdittu lämpimäksi, innostuneeksi, vahvaksi ja määrätietoiseksi ihmiseksi. Itse hän kokee olevansa ennen kaikkea iloinen ja sosiaalinen ihminen.
– Saan tosi paljon energiaa siitä, että voin tehdä työkseni juuri sitä, mistä tykkään.
Kunnianhimoinen nainen haluaisi kehittää osaamistaan entisestään, joten hän pyrkii tänä keväänä yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Sisäänpääsy merkitsisi ainakin tilapäistä poistumista rakkaaksi käyneestä työyhteisöstä.
Perjantai-iltana se juhlisti pienimuotoisesti Suomen Asianajajaliiton Puhakalle myöntämää valtakunnallista tunnustusta.
Se tuntuu hänestä todella hyvältä.
– Olen ajatellut, että kun teen työni tunteella ja niin hyvin kuin pystyn, osoittaa se jotain koko meidän ammattikunnastamme.
Kotona Hilla Puhakalla on kaksi koiraa, minkä lisäksi hänellä on tallilla hevonen. Samettiturpainen Mymmeli on omistajansa silmäterä.
– Hevosharrastus on henkireikä, josta ammennan voimaa arkeeni.
Assistentti nauttii myös luonnossa liikkumisesta yhdessä puolisonsa kanssa. Pariskunta metsästää ja kalastaa.
Tähän aikaan vuodesta Puhakka odottaa, että vesistöt sulaisivat ja pääsisi jatkamaan perhokalastuksen opettelemista ja uistelua.
– Mikään ei ole mukavampaa kuin kalastelu mökkilaiturilla.
Ikuinen Green day –muisto
Hilla Puhakka on 28-vuotias.
Syntyi Hyrynsalmella, muutti viisivuotiaana Simpeleelle Etelä-Karjalaan.
Kävi siellä peruskoulun ja lukion.
Valmistui Oulun ammattikorkeakoulusta tradenomiksi oikeuden ja hallinnon alalta 18.12.2018.
Työskennellyt 1.2.2016 lähtien asianajosihteerinä Asianajotoimisto Katri Mäkisen toimistossa.
Sai Suomen Asianajajaliiton myöntämän Vuoden Asianajoassistentti 2020 –tunnustuksen perjantaina.
Oli nuorempana Green day –fani, mistä muistona tatuointi selässä.
Nykyään musiikin suurkuluttaja, joka kuuntelee kaikkea punkista valtavirtamusiikkiin.
Omistaa 10–vuotiaan Lyyli-nimisen kultaisennoutajan ja 4,5–vuotiaan gordoninsetteri-Pyryn.
Suorittanut metsästyskortin. Metsästää pääasiassa metsäkanalintuja yhdessä Pyryn kanssa.
Harrastaa lisäksi hevosia ja musiikkia, soittaa ja laulaa.
Talvisin lumilautailee.